Hyppää sisältöön
Media

Venäjän luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi ympäristöministeri Niinistön vieraana Suomessa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 12.8.2013 9.30
Tiedote

Venäjän federaation luonnonvara- ja ympäristöministeri Sergei Donskoi vierailee Suomessa ympäristöministeri Ville Niinistön kutsumana. Ministerit keskustelevat tiistaina 13. elokuuta päättyvän vierailun aikana Itämeren ja Suomenlahden suojelusta ja tutustuvat suomalaiseen ympäristöteknologiaan.

Ministerit vierailevat tänään Turussa ja biokaasun tuotantolaitoksessa Vehmaalla. He keskustelevat maatalouden ravinnekierrätyksestä sekä maatalouden sivutuotteiden ja karjanlannan käytöstä biokaasun tuotantoon.

”Leningradin alueen laajamittainen sianlihan ja siipikarjan tuotanto ja sen aiheuttamat riskit vesistöille ovat Suomen ja Venäjän tärkeä yhteistyökohde. Suomalaisia hyviä käytäntöjä esittelemällä tuemme Leningradin aluetta maatalouden aiheuttaman ravinnekuormituksen vähentämisessä ja lannan ravinne- ja energiasisällön hyödyntämisessä”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

Ministerit vaihtavat myös näkemyksiä ensi vuonna Suomen, Venäjän ja Viron yhteistyönä järjestettävästä Suomenlahti-vuodesta. Sen tarkoituksena on edistää Suomenlahden suojelua uuden kolmen maan yhteisesti tuottaman tutkimus- ja seurantatiedon avulla.

Itämeren lisäksi keskusteluun nousevat myös Arktisen ja Barentsin alueen yhteistyö, metsien ja luonnon monimuotoisuuden suojelu, rajat ylittävät ympäristövaikutukset sekä ilmastonmuutos.

Lisätietoja

Erityisavustaja Sini Eräjää, ympäristöministeriö, p. 040 772 3585, [email protected]

Neuvotteleva virkamies Martti Poutanen, ympäristöministeriö, p. 050 300 6379, [email protected]