Hyppää sisältöön
Media

Vantaan kaupungille lunastuslupa Saraksen tilan määräalaan

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 19.8.2016 7.59
Tiedote

Ympäristöministeriö on myöntänyt Vantaan kaupungille lunastusluvan Luoteis-Vantaalla sijaitsevaan noin 43 hehtaarin suuruiseen määräalaan Saraksen tilasta.

Lunastettava alue on osoitettu Marja-Vantaan yleiskaavassa pientalorakentamista varten sekä suojaviheralueeksi ja virkistysalueeksi. Alue sijaitsee liikenteellisesti edullisesti Hämeenlinnan väylään ja kehäradan Kivistön asemaan nähden. Alue rajoittuu asemakaavoitettuun pientalovaltaiseen alueeseen ja olemassa olevaan yhdyskuntarakenteeseen. Lunastusluvan myöntämistä puolsivat myös Vantaan kaupungin esittämä selvitys kaupungin väestöennusteesta, pientalotonttien varannosta ja riittävyydestä kaupungissa sekä kaupungin asuntotuotantoa koskevat sitoumukset.

Lunastettavan alueen omistajat ovat olleet aiemmin valmiita luovuttamaan tilan rakennusliikkeelle. Vantaan kaupunki ja maanomistajat ovat käyneet neuvotteluja alueen hankkimisesta vapaaehtoisin kaupoin kaupungin omistukseen. Neuvotteluissa ei kuitenkaan ole päästy sopimukseen huomattavan suuren hintaerimielisyyden vuoksi.

Kaupungin ilmoituksen mukaan alueella olevien peltojen viljely voi jatkua alueen rakentamiseen asti.

Lunastusmenettely on kaksivaiheinen. Lunastusluvan myöntämisen jälkeen Maanmittauslaitoksen määräämän lunastustoimikunnan tehtävänä on määrittää alueen luovuttajille käyvän hinnan mukainen täysi korvaus alueesta. Korvauksen määrittelyssä hyödynnetään vertailukelpoisten maakauppojen hintatietoja. Lunastusmenettelyn molempiin vaiheisiin liittyy osapuolten muutoksenhakumahdollisuus.

Lisätietoa:

Hallitusneuvos Jyrki Hurmeranta, ympäristöministeriö, p. 0400 143 952, [email protected]