Hyppää sisältöön
Media

Valtioneuvosto asetti uuden luontopaneelin – puheenjohtajaksi Janne Kotiaho

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 14.12.2023 14.26
Tiedote
Suomen luontopaneelin puheenjohtaja, professori Janne Kotiaho.
Kuva: Veikko Somerpuro, Suomen Luontopaneeli

Valtioneuvosto asetti 14. joulukuuta luontopaneelin kaudelle 2024–2027. Puheenjohtajaksi valittiin professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta. Luontopaneeli tuottaa luonnon monimuotoisuutta koskevaa tieteellistä tietoa päätöksenteon tueksi.

Luontopaneeliin nimettiin 15 tutkijaa yliopistoista ja valtion tutkimuslaitoksista. Luontopaneelin asema vahvistettiin kesäkuussa voimaan tullessa luonnonsuojelulaissa. Suomen luontopaneelin tehtävä on lain mukaan tuottaa, koostaa ja eritellä tieteellistä tietoa luonnon monimuotoisuutta koskevien politiikkatoimien suunnittelua, toimeenpanoa, seurantaa ja päätöksentekoa varten. Näitä tehtäviä varten luontopaneeli voi antaa myös lausuntoja luonnon monimuotoisuuteen vaikuttavista suunnitelmista ja muista asiakirjoista. Luontopaneeli voi tuottaa myös muita selvityksiä ja materiaaleja, joista se viestii tarpeen mukaan yleisölle ja päätöksentekijöille. 

Luontopaneelin jäsenhaku oli käynnissä syys-lokakuun vaihteessa. Ympäristöministeriö lähetti yliopistoille ja luontopaneelin tehtävän kannalta relevanteille ammattikorkeakouluille pyynnön nimetä jäseniä ja puheenjohtajaehdokkaita luontopaneeliin. Ympäristöministeriö sai 30 jäsenehdotusta, joiden joukosta yksi ilmaisi halukkuutensa puheenjohtajaksi. Puheenjohtajana uudessa paneelissa toimii professori Janne Kotiaho, joka on toimi edellisellä kaudella ympäristöministeriön asettamassa luontopaneelissa. 

Luontopaneeli toimii yhteistyössä muiden tiedepaneelien kanssa. Luontopaneelin lisäksi ilmastopaneeli on lakisääteinen tiedepaneeli. Valtioneuvosto asetti marraskuussa uuden ilmastopaneelin kaudelle 20242027. Muita tiedepaneeleita ovat kestävyyspaneeli sekä metsäbiotalouden paneeli. Lisäksi tänä syksynä aloitti ilmastolain mukainen saamelainen ilmastoneuvosto, jossa on sekä tutkijoita että perinteisen tiedon haltijoita.

Luontopaneelin kokoonpano 1.1.2024-31.12.2027:

Puheenjohtaja

Janne Kotiaho
professori
Jyväskylän yliopisto

Jäsenet

Minna Pappila
vanhempi tutkija
Suomen ympäristökeskus

Tiina Paloniitty
yliopistonlehtori
Helsingin yliopisto

Tiina Onkila
apulaisprofessori
Jyväskylän yliopisto

Jaana Jarva
johtava asiantuntija
Geologian tutkimuskeskus

Anna-Kaisa Kosenius
yliopistonlehtori
Helsingin yliopisto

Kari Hyytiäinen
professori
Helsingin yliopisto

Simo Häyrynen
yliopistonlehtori
Itä-Suomen yliopisto

Lili-Ann Wolff
vanhempi yliopistonlehtori
Helsingin yliopisto

Aleksi Lehikoinen
yli-intendentti
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Ilari Sääksjärvi
professori, Turun yliopisto

Matti Koivula
tutkimusprofessori
Luonnonvarakeskus

Christoffer Boström
professori
Åbo Akademi

Heikki Mykrä
vanhempi tutkija
Suomen ympäristökeskus

Juha Aalto
tutkimusprofessori
Ilmatieteen laitos

Lisätietoja

Suvi Borgström
erityisasiantuntija
ympäristöministeriö
p. 0295250342
[email protected]

Suomen luontopaneelin puheenjohtaja 2024–2027
Janne Kotiaho
Jyväskylän yliopisto
p. 0505946881
[email protected] 

// Muokattu 15.12.: Simo Häyrysen titteli korjattu //