Hyppää sisältöön
Media

Uutta valtion tukemaa asunto-osuuskuntamallia ja väestöltään vähenevien alueiden asunto-ongelmia selvitetään

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 23.1.2017 15.51
Tiedote

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on nimittänyt Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ylijohtaja Hannu Rossilahden selvityshenkilöksi, joka laatii ehdotuksen sosiaalisen asumisen osuuskuntamallista. Lisäksi ministeri Tiilikainen on asettanut työryhmän arviomaan asuntokannan ja asuinolojen kehittämistä kasvukeskusten ulkopuolella.

Sopisiko uusi asunto-osuuskuntamalli osaksi valtion tukemaa asuntotuotantoa?

Selvityshenkilö Rossilahden tehtävänä on kartoittaa, olisiko Suomessa tarvetta valtion tukemalle asunto-osuuskuntamallille ja miten tällainen malli voisi toimia. Rossilahti selvittää myös, tulisiko valtion väliaikaisesti tukea vapaarahoitteisen asunto-osuuskuntamallin liikkeelle lähtöä tai muuten myötävaikuttaa uusien asunto-osuuskuntien syntyyn.

Toimeksiannon taustalla on Pellervon taloustutkimuksen (PTT) selvitys uudesta yhteisöllisen rakentamisen ja asumisen asunto-osuuskuntamallista. Malli toimisi osuustoiminnan periaatteiden mukaisesti, ja se voisi monipuolistaa asumisen vaihtoehtoja, lisätä asuntojen tarjontaa ja laskea asuntojen hintatasoa. PTT:n luoma malli sopisi kuitenkin ensisijaisesti vapaarahoitteiseen ja markkinaehtoiseen asuntotuotantoon.

Rossilahden selvitys valmistuu maaliskuun loppuun mennessä, ja se laaditaan vuorovaikutuksessa asuntoalan keskeisten toimijoiden kanssa.

Miten kehittää asuntokantaa ja asuinoloja kasvukeskusten ulkopuolella?

Muuttoliike ja väestörakenteen muutos koettelevat kasvukeskusten ulkopuolisia alueita. Väestön keskittyminen suurimmille kaupunkiseuduille jatkuu, syrjäiset seudut menettävät asukkaita ja ikääntyneen väestön osuus niissä kasvaa keskusalueita nopeammin. Asuntojen hinnat laskevat ja varsinkin vuokra-asuntoja jää tyhjilleen, mikä on suuri ongelma kunnille ja muille vuokratalojen omistajille. Toisaalta näillä alueilla on jonkin verran tarvetta myös uusille asunnoille, kun väestö muuttaa reuna-alueilta kunnan keskustaan palveluiden äärelle.

Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa on tunnistettu muuttoliikkeen ja väestörakenteen muutoksen vaikutus kasvukeskusten ja niiden ulkopuolisten alueiden asuntomarkkinoihin. Hallitusohjelman mukaan hallituskaudella etsitään ratkaisuja väestön vähenemisestä aiheutuvaan tyhjien asuntojen ongelmaan.

Ministeri Tiilikaisen asettama työryhmä selvittää kasvukeskusten ulkopuolella olevien valtion tukemien vuokrataloyhteisöjen taloudellisten vaikeuksien laajuutta. Se ehdottaa toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa yhteisöjen taloutta ja elinkelpoisuutta, kehittää asuntokantaa vastaamaan kysyntää sekä vähentää asuntojen vajaakäytöstä aiheutuvia riskejä valtiolle. Työryhmä arvioi valtion mahdollisuuksia tukea näillä alueilla asuvien pieni- ja keskituloisten kotitalouksien omaehtoista, kohtuuhintaista asumista.

Työryhmän puheenjohtajana toimii johtaja Jarmo Lindén ARAsta. Työryhmässä on edustajat ympäristöministeriöstä, valtiovarainministeriöstä, ARAsta, Valtiokonttorista ja Kuntaliitosta. Työn tulee olla valmis 30.6. mennessä.

Lisätietoja:

Ministeri Tiilikaisen erityisavustaja Tea Usvasuo, p. 046 922 8946, [email protected]

Hallitusneuvos Liisa Linna-Angelvuo, p. 0295 250 167, [email protected]