Uusia polttoaineen jakeluasemia ympäristönsuojeluvaatimusten piiriin
Valtioneuvosto on antanut uuden asetuksen nestemäisten polttoaineiden jakeluasemien ympäristönsuojeluvaatimuksista. Uusi asetus laajenee koskemaan niitä ilmailu- ja raideliikenteen jakeluasemia, joilla polttoaine tankataan kulkuneuvoon suoraan mittarista.
Soveltamisalan piiriin kuuluvat myös auto- ja työkonevarikoiden jakeluasemat sekä vähintään 12 kuukautta kestävä työmaiden polttoainejakelu. Asetus ei koske maatilojen polttoainejakelua.
Ympäristönsuojelua koskevat vaatimukset säilyvät asetuksessa lähes ennallaan, pieniä täsmennyksiä lukuun ottamatta. Asetuksen piiriin tulevien jakeluasemien ympäristönsuojeluvaatimusten taso yhtenäistyy ja vahvistuu, kun niihin sovelletaan maaperän ja pohjaveden suojelua koskevia vaatimuksia.
Uudella asetuksella korvataan aiempi asetus 444/2010 (ns. JANO-asetus). Uuden asetuksen taustalla on vuonna 2017 ympäristönsuojelulakiin tehty muutos (437/2017), jonka myötä rekisteröintimenettelyyn siirrettiin myös muu kuin moottorikäyttöisten ajoneuvojen ja vesikulkuneuvojen polttoainejakelu.
Nestemäisten polttoaineiden jakeluasemien tulee tehdä rekisteröinti-ilmoitus toiminnastaan kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Tärkeällä pohjavesialueella jakeluaseman toiminta vaatii jatkossakin ympäristöluvan.
Uusi asetus tulee voimaan 18.5.2020. Asetuksessa säädetään siirtymäajoista eräille olemassa oleville jakeluasemille.
Lisätietoja:
Hallitussihteeri Sini Pietilä, p. 0295 250 366, [email protected]