Hyppää sisältöön
Valtioneuvosto ja ministeriöt
Media

Uudet kokeilut käyntiin – yhteistyöllä kestävämpiä kaupunkeja ja kuntia

Ympäristöministeriö
2.12.2021 14.00
Tiedote

Kestävä kaupunki -ohjelma käynnistää kaksitoista kokeiluhanketta, jotka edistävät kaupunkien ja kuntien osallistavaa ja vuorovaikutteista kestävyystyötä. Kokeilut muun muassa parantavat asukkaiden mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kunnan kestävyystyöhön sekä vahvistavat tiedon hyödyntämistä niin kestävyyden johtamisessa kuin asukkaiden kestävissä arjen valinnoissa.

Erikokoiset kunnat ja kaupungit eripuolilla maata työskentelevät määrätietoisesti kestävämmän tulevaisuuden puolesta. Se vaatii niin sosiaalista, taloudellista kuin ympäristöllistä kestävyyttä vahvistavia tekoja kunnan käytännön kehittämisessä ja johtamisessa. Työtä tehdään kaikilla kunnan sektoreilla ja tasoilla - ja usein yhteistyössä alueen muiden toimijoiden kanssa. 

”Espoon kestävän kehityksen työn vahvuutena ovat kumppanuudet. Onnistumme ilmasto- ja kestävyystavoitteissamme vain yhdessä koko Espoo-yhteisön kanssa. Uudessa Kestävän kehityksen tulevaisuuspaja -hankkeessa (TUPA) kokeilemme ja kehitämme uusia tapoja ottaa espoolaiset mukaan Kestävä Espoo -ohjelman toteutukseen. Näin vahvistamme asukkaiden sitoutumista yhteisiin tavoitteisiin”, Espoon kestävän kehityksen johtaja Pasi Laitala kertoo.

Hämeenlinnan kaupunki avaa kaupunkiolohuoneen, jossa asukkaille jaetaan tietoa ilmastonmuutoksesta ja kannustetaan puolentoista asteen mukaisiin elämäntapoihin.

”Kaupunkiolohuone on ympäristö, jossa yhdistyvät kulttuuri, vapaa-aika, palvelut ja luonto. Toivomme sen aktivoivan asukkaita, tukevan laajasti hyvinvointia ja edistävän Hämeenlinnan hiilineutraaliusohjelman tavoitteita”, Hämeenlinnan kokeilutoimiston johtaja Mira Sillanpää kuvaa.

Neljännessä Kestävä kaupunki -ohjelman kokeiluhaussa etsittiin uudentyyppisiä ratkaisuja eri toimijoiden aktivoimiseksi ja sitouttamiseksi kestävän kehityksen työhön. Hakuun saapui 26 hakemusta, joissa oli mukana 29 kuntaa ja yli 30 muuta toimijaa, kuten yrityksiä, yhdistyksiä, korkeakouluja ja seurakunta. Hakemukset arvioi ympäristöministeriön, valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton asiantuntijoista koostunut raati. 

”Erityisen hienoa uusissa kokeiluissa on se, miten tiiviisti ne kytkeytyvät kuntien strategioihin ja kestävyystavoitteisiin. Usealla hankkeella on myös kansainvälisiä yhteyksiä, joiden kautta tulokset välittyvät laajemmalle yleisölle. Ympäristöministeriöstä tuemme hankkeiden tulosten levittämistä ja tarjoamme apua kokeiluiden vaikuttavuuden vahvistamiseen”, ohjelmapäällikkö Virve Hokkanen toteaa.

Ympäristöministeriö myöntää nyt käynnistyville hankkeille yhteensä noin 770 000 euroa. 

Avustusta saavat hankkeet

  • Espoon kaupunki. Kestävän kehityksen tulevaisuuspaja (TUPA). 74 760 euroa.
  • Hämeenlinnan kaupunki. Kaupunkiolohuone Hämeensaaressa. 49 500 euroa.
  • Jyväskylän kaupunki. REDI(4)2030 = Jyväskylän kaupungin resurssiviisaustyön digiportaali - tiedolla johtamisen ja viestinnän vahvistaminen yhteisellä matkalla kohti hiilineutraalia kaupunkia 2030. 45 600 euroa.
  • Järvenpään kaupunki. Ekososiaalisesti kestävän tapahtumatuotannon malli. 75 000 euroa.
  • Kouvolan kaupunki. Aluetoimikuntien avulla Kestävän kehityksen toimintamalli osaksi asukkaiden arkea. 75 000 euroa.
  • Kuhmon kaupunki. Täyttä elämää Kuhmossa - Kestävä kehitys elämään arjen teoissa. 44 958 euroa.
  • Lahden kaupunki. Kestävää osallisuutta Lahdessa. 75 000 euroa.
  • Lappeenrannan kaupunki. Kamalan hienoa! - Kestävät teot näkyväksi ympäristötaiteen keinoin. 75 000 euroa.
  • Nurmeksen kaupunki. Kaupunkisuunnittelu ja kulttuuritoimi (yhdessä) älykkään ja sosiaalisesti kestävän asukasosallistamisen mallia rakentamassa. 75 000 euroa.
  • Tampereen kaupunki. Keli - Kestävämmän liikkumisen kehittäminen hiilijalanjälkilaskurin avulla. 75 000 euroa.
  • Vaasan kaupunki. Asukasenerginen Vaasa - Invånarenergisk Vasa. 33 000 euroa.
  • Vantaan kaupunki. Osaamista ja osallistumista –lapset ja nuoret mukaan tekemään kestävämpää ruokakulttuuria. 75 000 euroa.

Yhteensä 772 818 euroa.

Kestävä kaupunki -ohjelma

Ympäristöministeriön koordinoima Kestävä kaupunki -ohjelma vauhdittaa kaupunkien ja kuntien kestävää kehitystä yhteistyössä ministeriöiden, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa. Ohjelman pääteemoja ovat vähähiilisyys, älykkyys, sosiaalinen kestävyys ja terveellisyys, ja uusia ratkaisuja etsitään erityisesti teemoja yhdistäviin haasteisiin. Ohjelma ratkoo kuntien yhteisiä kestävyyshaasteita, vahvistaa kuntien kestävyyden johtamista ja kehittää uusia ratkaisuja käytännön kaupunkikehittämiseen. Tähän mennessä ohjelman kehittämishankkeisiin, kokeiluihin sekä asiantuntija- ja vertaissparrauksiin on osallistunut noin 80 kuntaa ja 50 muuta toimijaa.

Lisätietoja

Virve Hokkanen
ohjelmapäällikkö
Kestävä kaupunki -ohjelma
ympäristöministeriö
[email protected]
p. 029 525 0034