Hyppää sisältöön
Media

Työryhmä kehittämään valtion tukemaa asuntotuotantoa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.4.2024 14.29
Tiedote

Ympäristöministeriö on asettanut valtiosihteeri Mika Nykäsen johtaman työryhmän laatimaan ehdotukset valtion tukeman asuntotuotannon ja sitä koskevan hallinnoinnin kehittämiseksi

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma sisältää useita linjauksia valtion tukeman asuntotuotannon kehittämiseen liittyen. Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkäsen asettaman tuetun asuntotuotannon kehittämistarpeita tarkastelleen selvitysryhmän ryhmän työ valmistui maaliskuussa.  Selvitysryhmä teki lukuisia kehittämisehdotuksia, muun muassa muutoksia nykyiseen 40 vuoden korkotukimalliin ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen, Aran toimintaan. Yhteiskunnan tukeman asuntotuotannon uudistamisen seuraavassa vaiheessa työstetään hallitusohjelman pohjalta selvitysryhmän ehdotuksia ja muita tunnistettavia kehitystarpeita.

Nyt asetettu työryhmä laatii ehdotukset käynnistettävistä lainsäädäntö- ja muista mahdollisista muutoksista. Työssä tarkastellaan myös tuetun asuntotuotannon rahoitusta ja siihen liittyviä riskejä pidemmällä aikavälillä. Työryhmä aloittaa toimintansa 1.5.2024 ja toimikausi kestää 31.12.2024 asti.

Työryhmän puheenjohtajana toimii valtiosihteeri Mika Nykänen ympäristöministeriöstä ja varapuheenjohtajana ylijohtaja Teppo Lehtinen ympäristöministeriöstä.  

”Valtion tukeman asuntuotannon työkaluvalikoimaa on tärkeä arvioida ja uudistaa. Nyt siihen on hyvä ajankohta”, sanoo työryhmän puheenjohtaja Mika Nykänen.  

Lisätietoja

Mika Nykänen
valtiosihteeri
puh. +358 295 047 266
[email protected]

Emma-Stina Vehmanen
Erityisavustaja
puh. 040 847 1992
[email protected]