Hyppää sisältöön
Media

Suomi näkyvästi mukana Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä – etsi oma tapahtumasi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.9.2014 10.23
Uutinen

Euroopan kulttuuriympäristöpäivien pääviikonloppua vietetään 12. - 14.9. jolloin eri puolilla Suomea järjestetään kymmeniä tapahtumia. Koko Euroopassa tapahtumia järjestetään kymmeniä tuhansia.

Suomessa päivien teemana on tänä vuonna Näkymätön kulttuuriympäristö. Teemalla halutaan tuoda esille niitä kulttuuriympäristön puolia, joita ei ensi vilkaisulla huomaa, kuten menneisyyttä, arjen ympäristöjä ja maiseman tarinoita.

Tapahtumat järjestetään paikallisin voimin, ja niihin on useimmiten vapaa pääsy. Lisätietoja saa www.rakennusperinto.fi -sivuston kalenterista. Mukana on tänä vuonna esimerkiksi retki Laanilan kultareitille Inarissa, tarinankeruutapahtuma Raumalla ja Kallion kävelyfestivaalin kierroksia Helsingissä.

Kulttuuriympäristöpäivien nimi vaihtui – arkeologinen kulttuuriperintö ja maisemat mukaan

Viime vuoteen saakka tapahtuma järjestettiin Suomessa nimellä Euroopan rakennusperintöpäivät. Uuden nimen myötä kulttuuriympäristöpäivät laajenivat myös arkeologista kulttuuriympäristöä ja kulttuurimaisemia käsitteleviin tapahtumiin. Ohjelmassa onkin useita esihistoriaa ja historiaa esitteleviä tapahtumia, kuten arkeologia-ilta Tapulikaupungin kirjastossa, kivikausielokuvan ensi-ilta Salossa ja Kuralan Kylämäen Syyspäivät Turussa.

Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu jatkuu lokakuulle

Lapsille ja nuorille suunnattu Kulttuuriympäristön tekijät -kilpailu jatkuu 15. lokakuuta asti. Kilpailussa tehdään näkymättömästä kulttuuriympäristöstä näkyvää ideoimalla oman lähiympäristön kohteeseen merkityksellistä toimintaa.

FAKTA: Euroopan kulttuuriympäristöpäivät

  • Tavoitteena on lisätä kulttuuriympäristöön liittyvää ymmärrystä ja arvostusta sekä innostaa toimimaan kulttuuriympäristön säilymisen ja hyvän hoidon puolesta.
  • Päiviä vietetään Euroopan neuvoston ja Euroopan komission aloitteesta.
  • Joka syksy 50 maassa noin 20 miljoonaa ihmistä osallistuu kulttuuriympäristöpäivien tapahtumiin.
  • Pääviikonloppua vietetään Suomessa 12.-14.9., tapahtumia järjestetään ympäri Suomen.
  • Suomessa kulttuuriympäristöpäiviä koordinoivat ympäristöministeriö, Suomen Kotiseutuliitto, Museovirasto, Opetushallitus ja Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry.

Lisätietoa