Hyppää sisältöön
Media

Selvitys: Puurakentaminen kasvussa tänäkin vuonna – asuinkerrostalojen lisäksi puu taipuu myös hotelleiksi ja toimistotaloiksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.12.2020 13.00
Tiedote

Suomessa puukerrostalohankkeiden määrä on jälleen kasvanut viime vuodesta, kertoo ympäristöministeriön tilaama selvitys. Viime vuonna suunnitteilla oli 7 500 uutta puukerrostaloasuntoa. Nyt niiden määrä on noussut 8 300:aan. Puukerrostalohankkeet keskittyvät pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle.

Suomeen on rakenteilla tai suunnitteilla yhteensä 73 puukerrostalohanketta, eli yksittäisiä puukerrostaloja, puukerrostalokortteleita tai suuren mittakaavan puurakenteisia julkisia rakennuksia. Viime vuonna hankkeita oli 63, ja vuonna 2018 niitä oli 51.

Lukuun on huomioitu vähintään kolmikerroksiset puukerrostalohankkeet. Hankkeista 24 toteutuu varmasti. Edellisenä vuonna varmoja hankkeita oli 18. Todennäköisiä hankkeita on tänä vuonna 36 ja mahdollisia 12 kappaletta. Mahdollisia hankkeita ovat kaavavaiheessa olevat laajat hankkeet, joissa ei ole vielä puurakentamiseen sitoutunutta rakennuttajaa tai rakentajaa.

Varmojen ja todennäköisten hankkeiden toteutuminen tarkoittaisi, että Suomeen on tulossa lähivuosina noin 8300 uutta puukerrostaloasuntoa. Vuoden 2018 selvityksessä vastaava luku oli 6000.

“Erityisesti kasvukeskukset näyttävät heränneen puun käytön lisäämiseen rakentamisessa: peräti puolet hankkeista löytyy Uudeltamaalta. Lisäksi tärkeä muutos on varmojen hankkeiden lukumäärän kasvu verrattuna aiempiin vuosiin. Koronan vaikutuksia puurakentamiseen voi tässä vaiheessa vasta arvailla. Teollisen puurakentamisen hyvä puoli on, että teollisessa rakennustoiminnassa työturvallisuuden turvaaminen on hieman helpompaa kuin työmaalla”, puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino arvioi.

15 maakuntaan suunnitteilla puukerrostaloja

Hankkeista 64 prosenttia keskittyy pääkaupunkiseudulle ja Pirkanmaalle, mutta hankkeita on suunnitteilla myös tasaisesti ympäri Suomea. Vuonna 2019 hankkeita oli suunnitteilla 13 maakuntaan. Viime vuodesta poiketen puukerrostaloja kaavaillaan nyt myös Kanta-Hämeeseen ja Kainuuseen. Vain Lappiin, Etelä-Karjalaan, Päijät-Hämeeseen tai Ahvenanmaalle ei ole tällä hetkellä suunnitteilla yli kolmikerroksisia puukerrostalohankkeita.

”Hankkeissa tulee esiin puun monipuolisuus rakennusmateriaalina: puusta on helppo toteuttaa arkkitehtonisesti näyttäviä rakennuksia ja se taipuu todella moneen. Esimeriksi Katajanokan massiivipuinen hotelli- ja toimistokohde on tästä hieno esimerkki”, Heino sanoo.

Kaupungeista eniten puurakentamista kaavaillaan Tampereelle, kuten myös vuonna 2019. Tampereella puurakentaminen keskittyy asuinkerrostaloihin, joita nousee muun muassa Kauppiin sekä Hervantajärven alueelle. Kahdestatoista Tampereelle kaavaillusta hankkeesta varmoja tai todennäköisiä on yksitoista.

Pääkaupunkiseudulle ollaan rakentamassa niin puisia toimistorakennuksia kuin asuintalojakin. Helsingissä Jätkäsaaren osittain valmistuneen Wood Cityn puukorttelin rakentaminen jatkuu: alueelle nousee Supercellin toimistotalo sekä vielä suunnitteluvaiheessa oleva hotelli. Wood Cityn korttelin on määrä valmistua kokonaisuudessaan vuoteen 2021 mennessä. Niin ikään Katajanokalla toteutetaan suuri puinen toimisto- ja hotellihanke.  Keilaniemeen aiotaan rakentaa persoonallisesti muotoiltu 11-kerroksinen toimistotalo, jolle on tulossa viherkatto ja katolle myös aurinkopaneeleja.

Puisia kerrostaloja rakennetaan Kuninkaantammeen noin 675 asukkaalle, ja Vihdin Pajuniittyyn on suunnitteilla yli tuhat puukerrostaloasuntoa. Espoossa puukerrostaloasuntoja on nousemassa usealle eri alueelle lähes 600. Varmoja puukerrostaloja on tulossa myös Jyväskylään, Keravalle, Kirkkonummelle, Kuopioon, Sipooseen, Turkuun, Uuteenkaupunkiin sekä Vaasaan.

Suomalainen puukerrostalohankekanta on koottu ensimmäisen kerran vuonna 2012. Hankekantaa on päivitetty vuosina 2014, 2015, 2017, 2018, 2019 ja 2020. Hankekannan tilaajana toimi tänä vuonna ympäristöministeriö. Hankekannan on koonnut oululainen arkkitehti Janne Tolppanen.

Tiedot perustuvat kuntien julkisiin tietoihin. Tietojen ajantasaisuus on varmistettu kunnilta.
Puukerrostalohankkeet on jaettu selvityksessä kolmeen eri luokkaan toteutumispotentiaalin mukaan: varmat, todennäköiset ja mahdolliset. Luokitus kuvastaa alueiden ja kohteiden toteutumistodennäköisyyttä puurakenteisena. Hankekantaan on kerätty kaikki vähintään kolmikerroksiset puukerrostalohankkeet sekä kaikki merkittävät suuren mittakaavan puurakenteiset julkiset rakennukset Suomessa. Hankekannassa ei esitetä jo toteutuneita kohteita.

Lisätietoja:

Ohjelmapäällikkö Petri Heino, p. 0295 250 203, [email protected]