Hyppää sisältöön
Media

Riihimäen kaupungille lupa lunastaa 48,2 hehtaaria yhdyskuntarakentamista varten

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 26.1.2022 13.39
Uutinen

Ympäristöministeriö on myöntänyt Riihimäen kaupungille luvan lunastaa yhteensä 48,2 hehtaarin suuruiset alueet. Ympäristöministeriö katsoi, että yleisen tarpeen vaatimus alueiden hankkimiseksi kaupungille täyttyi, kun otettiin huomioon muun muassa alueiden sijainti Suomen vahvimmin kehittyvällä kasvuvyöhykkeellä.

Lunastaminen koskee kuutta kiinteistöä. Kuuden hehtaarin suuruinen Kukkolan tila sijaitsee Merkoksen kauppakeskusalueella.  Muut lunastettavat alueet ovat määräaloja eri tiloista, ja ne sijaitsevat Riihimäen eteläosassa Arolammin eritasoliittymän ympäristössä.  
Kukkolan tila on osoitettu yleiskaavassa uudeksi kaupallisten palvelujen alueeksi. Tila on Riihimäen kaupungin omistamien alueiden ympäröimä ja kaupunki katsoo sen olevan tärkeä osa alueella jo olevien elinkeinopalvelujen kehittämistä.

Muut lunastettavat alueet ovat yleiskaavan mukaisia uusia työpaikka-alueita. Kaupungin tarkoituksena on toteuttaa Arolammin alueelle logistiikkaa palvelevaa elinkeinotoimintaa. Kaupunki on perustellut hakemusta muun muassa elinkeinotonttien kasvavalla kysynnällä Arolammin liittymän ympäristössä.

Lunastettavaksi haetut alueet sijaitsevat Suomen aluerakennetta kuvaavalla Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -vyöhykkeellä ja sitä laajemmalla Helsingistä Seinäjoelle ulottuvalla Suomen kasvukäytävällä. Suomen kasvukäytävä on maan suurin yhtenäinen työssäkäynti- ja talousalue, jolla sijaitsee suunnilleen puolet Suomen työpaikoista ja muodostuu noin 50 prosenttia Suomen yritysten liikevaihdosta.

Lunastettavien alueiden omistajina on useita henkilöitä ja kuolinpesä eikä alueiden hankkiminen vapaaehtoisin keinoin ole onnistunut.

Ympäristöministeriö ratkaisee hakemukset, joissa kunnat hakevat lupaa lunastaa yhdyskuntarakentamiseen tai kunnan suunnitelmalliseen kehittämiseen tarvittavaa maata. Ministeriö arvioi, täyttääkö hakemus maankäyttö- ja rakennuslaissa määritetyt edellytykset lunastamiselle vai ei. Hakemuksia tulee keskimäärin neljä vuodessa.

Lisätietoja:

Maaret Stenström
ympäristöneuvos
p. 0295 250 277
[email protected]