Ravinteiden kierrätyksen kärkihankkeiden tuloskiertue starttaa marraskuussa
Hallitusohjelman "Kiertotalouden läpimurto, puhtaat ratkaisut käyttöön” -kärkihankkeella on parannettu ravinteiden hyötykäyttöä sekä tehostettu Itämeren ja vesien suojelua. Lähes 100 hanketta on hyvässä vauhdissa. Tuloksia julkistetaan kiertueella, joka nostaa esiin käytännön ratkaisut ja työn vaikutukset.
Juha Sipilän hallitus rahoittaa ravinteiden kierrätyksen ja hyötykäytön tehostamista kärkihankkeiden kautta noin 30 miljoonalla eurolla. Tavoitteena on saattaa puolet Itämeren ja muiden vesistöjen kannalta herkillä alueilla sijaitsevasta lannasta ja yhdyskuntajätevesilietteestä kehittyneen prosessoinnin piiriin.
Kärkihankkeet jakavat tietoa ja rahoitusta sekä tukevat tutkimusta, kehittämistä ja käytännön kokeiluja. Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelman, RAKI2- sekä meren- ja vesienhoidon kärkihankerahoituksen avulla on käynnistynyt lähes 100 kokeilua sekä tutkimus- ja kehittämishanketta. Hankkeiden avulla kehitetään ravinteiden kierrätysratkaisuja lannan ja muiden eloperäisten sivuvirtojen hyödyntämiseksi uusilla tavoilla. Samalla edistetään vesiensuojelua etsimällä uusia innovatiivisia tapoja vähentää vesistöjen kuormitusta luonnonmukaisin ja kustannustehokkain keinoin. Innovaatioiden avulla syntyy myös uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia.
- Ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskeva ohjelma (RAKI2) (ympäristöministeriö)
- Vesien- ja merenhoidon kärkihankkeet (ympäristöministeriö)
- Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)
Tulokset esiin ja käyttöön - kiertueaikataulu
Hankkeet esittäytyvät ravinteiden kierrätyskiertueella seuraavasti:
28.11.2018 Lahti, Sibelius-talo: aiheina vesien kunnostushankkeet, kuormituksen mallintaminen
10.12.2018 Seinäjoki, Frami: lannan käsittely, sivuvirrat, lannoitevalmisteet
30.1.2019 Joensuu, Tiedepuisto: biokaasutus, tuotteistaminen, vesien puhdistaminen, metsätalous
Tarkemman ohjelman ja ilmoittautumistiedot löydät yllä olevilla linkeillä tapahtumasivuille.
Lisäksi kärkihankkeen loppuseminaari tiivistää työn tuloksia Helsingissä 26.3.2019, mistä lisätietoja myöhemmin.
#ravinteetkiertoon
Lisätietoa
Ympäristöneuvos Tarja Haaranen, ympäristöministeriö, [email protected], p. 0295 250 282
Neuvotteleva virkamies Marja-Liisa Tapio-Biström, maa- ja metsätalousministeriö, [email protected], p. 0295 162 400