Hyppää sisältöön
Media

Päivitetty suunnitteluopas tuulivoimarakentamisesta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 15.12.2016 6.26
Uutinen
© Päivi Tahvanainen, YHA-kuvapankki

Ympäristöministeriö on päivittänyt tuulivoimarakentamisen suunnitteluoppaan. Opasta on päivitetty, koska tuulivoimarakentamisen vaikutuksista on saatu lisää tietoa ja tuulivoimarakentamista koskeva lainsäädäntö on osittain muuttunut.

Tuulivoimarakentamisen ohjauksella pyritään yhteensovittamaan eri toimintoja niin, että tuulivoimarakentamiselle löydetään parhaiten soveltuvat alueet. Samalla voidaan ehkäistä ja vähentää tuulivoimaloista luonnolle ja ihmisten elinympäristölle aiheutuvia haittoja, kuten vaikutuksia maisemaan ja linnustoon sekä voimaloista aiheutuvaa melua. 

Oppaassa käsitellään tuulivoimarakentamista koskevan lainsäädännön soveltamista sekä tuulivoimarakentamisen vaikutuksia ja niiden arviointia. Tarkoituksena on edistää lainsäädännön mahdollisimman yhtenäistä soveltamista tuulivoimarakentamisen ohjauksessa.

Opas on tarkoitettu ensisijaisesti tuulivoimarakentamista koskevan kaavoituksen, vaikutusten arvioinnin ja lupamenettelyjen parissa työskenteleville kuntien, maakunnan liittojen sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten asiantuntijoille. Opas tarjoaa hyödyllistä tietoa myös tuulivoimarakentajille. Opas on sovellettavissa lähinnä suurten, teollisen kokoluokan tuulivoimaloiden rakentamisen ohjaukseen.

Ympäristöministeriö toivoo, että opas lisää myötävaikuttaa tuulivoimatuotannon lisäämiseen Suomessa siten, että oppaan avulla voidaan paremmin säilyttää luonnon ja kulttuuriarvoja sekä turvata ihmisten elinympäristön hyvä laatu.