Hyppää sisältöön
Media

Orimattilan kaupungille lupa lunastaa yhdyskuntarakentamista varten

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 6.2.2024 10.47
Uutinen

Ympäristöministeriö on myöntänyt Orimattilan kaupungille luvan lunastaa 21,6 hehtaarin suuruisen alueen.

Alue sijaitsee Orimattilan keskustan pohjoisosassa liikenteellisesti hyvällä paikalla Lahdentien ja junaradan välisellä alueella. Kaupunki perusteli hakemusta kasvavalla yritystonttien kysynnällä Orimattilan keskustaajamassa. Alueelle on tehty tiesuunnitelma uudesta ja osittain lunastettavalla alueella kulkevasta tieyhteydestä Sampolan teollisuusalueelta Lahdentielle.

Lisäksi lunastettavan alueen pohjoispuolella kaupungin omistuksessa jo olevien alueiden toteuttaminen yleiskaavan mukaisesti työpaikka-alueeksi edellyttää kadun rakentamista lunastettavan alueen läpi. Alueen hankkiminen kaupungille vapaaehtoisin keinoin ei ole onnistunut hintaerimielisyyksien takia.

Ympäristöministeriö ratkaisee hakemukset, joissa kunnat hakevat lupaa lunastaa yhdyskuntarakentamiseen tai kunnan suunnitelmalliseen kehittämiseen tarvittavaa maata. Ministeriö arvioi, täyttääkö hakemus maankäyttö- ja rakennuslaissa määritetyt edellytykset lunastamiselle. Ympäristöministeriön päätöksellä ei oteta kantaa lunastuskorvaukseen. Lunastuskorvauksen määrittelee lunastustoimikunta maanmittauslaitoksen suorittamassa lunastustoimituksessa.

Lisätietoja:

Maaret Stenström
ympäristöneuvos
p. 0295 250 277
[email protected]