Omat kassit mukana: Kaupan alalla on vähennetty nopeasti muovikassien kulutusta
Ympäristöministeriö ja Kaupan liitto tiedottavat:
Ympäristöministeriön ja Kaupan liiton välinen sopimus on vähentänyt nopeasti muovikassien ja -pussien käyttöä kaupan alalla ensimmäisen sopimusvuoden aikana. Muovikassisopimuksen piirissä on tällä hetkellä yli 1 100 yritystä, mikä tarkoittaa käytännössä yli 3300 myymälää.
Muovikassisopimuksen taustalla on EU-direktiivi, jolla pyritään vähentämään muovijätteen syntymistä ja merten roskaantumista. Tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä muovikasseja kulutetaan enintään 40 kappaletta suomalaista kohden vuodessa.
”Muovikassisopimus on ympäristöministeriön ensimmäinen ns. Green Deal -sopimus, jossa tavoitteisiin pyritään sääntelyn sijaan kaupan alan yritysten vapaaehtoisin toimin, yhteistyössä meidän kuluttajien kanssa. Tulokset ovat hyvin lupaavia”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen sanoo.
”Yksittäinen muovikassi voi tuntua pieneltä asialta mutta kymmenillä miljoonilla säästetyillä muovikasseilla on merkitystä ympäristölle”, Tiilikainen sanoo.
Vakuuttavia tuloksia jo ensimmäisen sopimusvuoden jälkeen
Kaupan ala on lähtenyt innokkaasti mukaan vähentämään muovikassien ja -pussien määrää. Useat kauppaketjut ovat muuttaneet muovikassit maksullisiksi. Myös pienten muovipussien aktiivinen tarjoaminen kassoilta lopetetaan kaikissa muovikassisopimukseen liittyneissä yrityksissä.
Maksullisuuden myötä muovikassien kulutus laski Sokoksissa viime vuonna 60 prosenttia. Tämä tarkoittaa vuositasolla lähes 4,5 miljoonaa kassia aiempaa vähemmän. S-ryhmän ruokakaupoissa muovisten hedelmä- ja vihannespussien käyttö laski 52 miljoonaa kappaletta edellisestä vuodesta.
K-ruokakaupoissa paperikassien myynti kasvoi vuonna 2017 yli 20 % ja kesto- ja muiden ostoskassivaihtoehtojen myynti kasvoi 10 %. Pikkupussien kulutus väheni viime vuonna 20 prosentilla. K-rautakaupoissa muovipussien määrä on laskenut vuodesta 2016 vuoteen 2017 noin neljänneksen. Intersportissa muovikassien määrä on vähentynyt yli 40 % sen jälkeen, kun muovikassit muutettiin maksullisiksi syksyllä 2017.
Lidlissä muovikassien kulutuksessa on tapahtunut 20 prosentin lasku, ja muovikassien kokonaismyynti on vähentynyt, vaikka Lidlin toiminta ja myymäläverkosto on samaan aikaan laajentunut.
Tokmanni-ketjussa kestokassien menekki kasvoi 140 %, ja myymälöihin toimitettiin 66 % vähemmän hedelmä- ja vihannespusseja. Gigantissa muovikassien kulutus laski maksullisuuden jälkeen 64 % ensimmäisen vuoden aikana, ja Musti ja Mirri -myymälöissä muovikassien kulutus väheni puolessa vuodessa 40 % maksullisuuden myötä. Niin ikään vuosi 2018 on alkanut lupaavasti: Stockmannilla ainoastaan 30 % asiakkaista ostanut ostoskassin tammi−helmikuussa 2018.
Viestintäkampanjan lähtölaukaus: Omat kassit mukana!
Tänään 9.4. käynnistyy ympäristöministeriön ja Kaupan liiton yhteinen muovikassisopimuksen viestintäkampanja teemalla Omat kassit mukana. Ei-kaupallisen kampanjan tavoitteena on vähentää muovikassien kertakäyttöistä kulutusta entisestään sekä tämän myötä säästää luonnonvaroja ja vähentää roskaantumista.
Kampanjalla halutaan myös lisätä tietoisuutta kestävästä kulutuksesta. Kassin materiaalista riippumatta on kokonaisympäristövaikutusten kannalta tärkeää käyttää kassia mahdollisimman monta kertaa ja lopuksi kierrättää tai hävittää materiaali asianmukaisesti.
Kampanjan tukijoina on joukko muovikassisitoumuksen tehneitä kaupan alan yrityksiä: S-ryhmä, K-ryhmä, Lidl Suomi Ky ja Tokmanni Oy. Kampanjan verkkobannerit ja myymäläjulisteet ovat kaikkien käytettävissä.
Kampanjabiisin on tehnyt Kalevauva.fi-yhtye, joka innostaa omaleimaisella tyylillä kuluttajia ryhtymään kestokassien käyttäjiksi. Omat kassit mukana -musiikkivideon tekstitys perustuu vauva.fi-palstalla käytyyn muovikassikeskusteluun.
Lisätietoja muovikassisopimuksesta ja siihen liittyneistä yrityksistä, viestintäkampanjasta sekä ladattava kampanjamateriaali:
Musiikkivideo:
Lisätietoja:
Ympäristöministeriö:
Tarja-Riitta Blauberg, neuvotteleva virkamies, p. 0295 250 059, tarja-riitta.blauberg(at)ym.fi
Kaupan liitto:
Juhani Pekkala, toimitusjohtaja, p. 0400 419 560, juhani.pekkala(at)kauppa.fi
Marja Ola, asiantuntija, ympäristöasiat, p. 050 383 7711, marja.ola(at)kauppa.fi
Sitoumuksen tehneet yritykset j
Senja Forsman, vastuullisuuspäällikkö, S-ryhmä, p. 010 768 6163, senja.forsman(at)sok.fi
Timo Jäske, vastuullisuuspäällikkö/päivittäistavarakauppa, K-ryhmä, p. 050 529 2028, timo.jaske(at)kesko.fi
Jesse Mether, vastuullisuuspäällikkö, rakentaminen ja talotekniikka, K-ryhmä, p. 050 444 2057, jesse.mether(at)kesko.fi
Maija Järvinen, vastuullisuusasiantuntija, Lidl Suomi Ky. Yhteydenotot ja haastattelupyynnöt viestintäosaston kautta: media(at)lidl.fi / p. 09 2345 6400
Joséphine Mickwitz, Head of IR and Communications, Tokmanni Oy, p. 0400 784 889, josephine.mickwitz(at)tokmanni.fi
Anniina Korpela, viestintäpäällikkö, Gigantti Oy, p. 040 742 2498, anniina.korpela(at)gigantti.fi
Juhana Lamberg, Country Manager, Musti ja Mirri Oy, p. 050 555 5989, juhana.lamberg(at)mustijamirri.fi Johanna Stenbäck, yhteiskuntavastuupäällikkö, Stockmann Oyj, p. 046 876 1529, johanna.stenback(at)stockmann.com