Hyppää sisältöön
Media

Neuvokas toiminta pelasti äärimmäisen uhanalaisen pyöriäisen Saaristomerellä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 21.12.2018 5.59
Tiedote
© Anna-Silja Suutarinen

Lohiverkkoon kiinni jäänyt pyöriäinen vapautettiin onnistuneesti Saaristomerellä Nauvon Lillandetissa. Eläimen pelastuminen oli erittäin tärkeää, sillä pyöriäisen Itämeren pääaltaan populaatio luokitellaan äärimmäisen uhanalaiseksi. Niitä on jäljellä arviolta vain noin 500 yksilöä. Suomessa pyöriäisiä esiintyy säännöllisesti lounaisella avomerialueella ja harvinaisena myös rannikkovesissä.

Pikku-Nauvon Käldingessä asuvat Anna-Silja Suutarinen ja Kimmo Kallinen kokivat 13.12. verkkoja nostaessaan varsinaisen yllätyksen: Kotirantaan lasketussa verkossa oli kiinni pyöriäinen. Eläin oli vielä hengissä ja noin 15 minuuttia kestäneen pelastusoperaation jälkeen se vapautettiin rantaveteen, josta se jatkoi matkaansa hyväkuntoisen oloisena ja silmämääräisesti tarkasteltuna vähillä vaurioilla selvinneenä.

”Nimesimme pyöriäisen kohtaamispäivän mukaan Luciaksi. Lucia lepäsi hetken rantavedessä ja lähti matkoihinsa selkäevä aina välillä vilahtaen. Tämä oli kyllä ikimuistoinen kohtaaminen”, pelastusoperaation toinen toteuttaja Anna-Silja Suutarinen kuvaa.

Itämeren ainoa valas

Pyöriäinen (Phocoena phocoena) on ainoa Itämerellä vakituisesti esiintyvä valaslaji. Suomen vesillä se on harvalukuinen.

– Todella hienoa toimintaa, tietääkseni tämä on myös ensimmäinen valokuvattu pyöriäinen Suomen vesiltä yli 20 vuoteen. Eläimen koon perusteella se vaikuttaa nuorelta, todennäköisesti viime vuonna syntyneeltä yksilöltä. Akustisen seurannan perusteella pyöriäisiä esiintyy säännöllisesti lounaisella avomerialueellamme. Harvalukuisempana niitä on myös rannikkovesissä, eli pyöriäinen kuuluu edelleen Suomen lajistoon. Pyöriäisten näkeminen Suomen vesillä on kuitenkin lähellä lottovoittoa, niin harvinaisia ne ovat, lajin esiintymisen seurannasta vastaava projektipäällikkö Olli Loisa Turun ammattikorkeakoulusta selostaa.

– Kalastajien esimerkillisesti hoitaman pelastusoperaation onnistuminen oli äärimmäisen tärkeää. Itämeren pääaltaan populaation pyöriäisiä on jäljellä vain noin 500 yksilöä, joten jokainen yksilö on populaation selviytymisen kannalta arvokas, pyöriäisen suojelusta vastaava neuvotteleva virkamies Penina Blankett ympäristöministeriöstä kiittelee.

Vielä sata vuotta sitten pyöriäinen oli Suomen rannikkoalueella suhteellisen yleinen näky. Itämeren pyöriäiskanta romahti 1900-luvun alkupuolella muun muassa ympäristömyrkkyjen ja kalastuksen tahattomaksi sivusaaliiksi jäämisen seurauksena. Nykyisin suurimmiksi uhkatekijöiksi arvioidaan edellä mainittujen seikkojen lisäksi ihmisistä aiheutuva häiriö, kuten vedenalaisen melun lisääntyminen.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Olli Loisa, Turun ammattikorkeakoulu, puh. 050 598 5743, [email protected]

Anna-Silja Suutarinen, puh. 040 503 2933

Neuvotteleva virkamies Penina Blankett, ympäristöministeriö, puh. 029 525 0058,

[email protected]

Oheiset kuvat ovat median käytettävissä. Kuvaajan nimi Anna-Silja Suutarinen on mainittava.