Näkymätön kulttuuriympäristö esillä Euroopan kulttuuriympäristöpäivillä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 12.3.2014 13.28
Tyyppi:Uutinen

Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä vietetään tänä vuonna teemalla Näkymätön kulttuuriympäristö.
Teemavuosi käynnistettiin tänään Säätytalolla pidetyssä avajaistilaisuudessa.

”Kulttuuriympäristö saatetaan usein mieltää vain poikkeuksellisen arvokkaiksi ympäristöiksi tai suojelluiksi kohteiksi. Käsite on tietysti monisäikeisempi. Kulttuuriympäristön arvo ei synnykään vain sen näkyvästä osasta, vaan myös siihen liittyvästä elämästä, tarinoista ja muistoista. Näkymättömäksi saattaa jäädä myös konkreettinen arjen ympäristö, johon jokapäiväisten reittien varrella ei juurikaan tule kiinnittäneeksi huomiota”, asunto- ja viestintäministeri Pia Viitanen totesi teemavuoden avauspuheenvuorossaan.

”Itse olen halunnut edistää erityisesti lähiöiden elinvoimaa ja samalla niiden kulttuuriympäristön vaalimista.”

”Kulttuuriympäristön kokonaisvaltaista arvostusta ja hoitamista pyritään edistämään myös Suomen ensimmäisessä kulttuuriympäristöstrategiassa, jonka työstäminen on parhaillaan loppumetreillä. Strategia on tarkoitus hyväksyä hallituksen kesken lähiviikkoina”, ministeri Viitanen kertoi.

Kulttuuriympäristöpäivät on jokavuotinen tapahtuma, jolla edistetään kulttuuriperinnön tuntemusta ja arvostusta. Suomessa tapahtumat keskittyvät syyskuun toiseen viikonloppuun 12.–14.9.2014, jolloin paikalliset toimijat toteuttavat avointen ovien päiviä, opastettuja kierroksia ja muita tapahtumia.

Lisätietoja: