Hyppää sisältöön
Media

Monipuolinen METSO lentää yhteistyön siivittämänä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 20.5.2013 11.24
Tiedote

Ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö tiedottavat 

Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO jatkaa suosiotaan metsänomistajien keskuudessa. Tuoreen tilannekatsauksen mukaan ohjelma on selvästi parantanut metsien monimuotoisuuden turvaamiseen liittyvää tietopohjaa ja lisännyt alueellista yhteistyötä ELY-keskusten, Suomen metsäkeskuksen, metsäalan toimijoiden ja kansalaisjärjestöjen kesken. Ohjelman etenemistä seurataan vuosittaisilla tilannekatsauksilla, jotka koostaa Metsäntutkimuslaitos ja Suomen ympäristökeskus.

Vuonna 2012 METSO-ohjelmassa perustettiin yhteensä 7 504 hehtaaria uusia suojelualueita ja laadittiin uusia ympäristötukisopimuksia noin 3 160 hehtaarille. Talousmetsien monimuotoisuutta lisääviä luonnonhoitohankkeita toteutettiin 242 hehtaarilla. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhdessä hallinnoimaan ohjelmaan oli käytettävissä kokonaisuudessaan noin 40 miljoonaa euroa.

"Metsäntutkimuslaitoksen tutkimusten mukaan ohjelmaan valittavat kohteet ovat lajistoltaan ja puuston rakennepiirteiltään monipuolisia, ja poikkeavat selvästi tavanomaisesta talousmetsästä", painottaa tilannekatsauksen koonnut projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta.

Suojeltavien alueiden hoidosta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut, joka teki viime vuonna kaikkiaan 3 500 hehtaarilla luonnonhoitotöitä, kuten lehtojen hoitoa ja suometsien vesitalouden ennallistamista.

METSO-ohjelman on määrä jatkua vuoteen 2020 asti. Tavoitteena on perustaa uusia suojelualueita 96 000 hehtaaria ja turvata monimuotoisuutta ympäristötuen ja luonnonhoidon keinoin yksityisissä talousmetsissä 82 000 hehtaaria. Ohjelmaa edistää yhteistyössä laaja joukko sidosryhmiä metsänomistajia, luonnonsuojelua, metsäteollisuutta ja tutkimusta edustavista organisaatioista.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen, Suomen ympäristökeskus, [email protected],
p. 040 583 5747

Ympäristöneuvos Mikko Kuusinen, puh.  050 345 0582, [email protected]

Neuvotteleva virkamies Ville Schildt, puh. 040 721 0687 [email protected]