Ministeri Tiilikainen ympäristöneuvostossa: Kiertotalous auttaa muoviongelman ratkaisemisessa
”Suomi on kiertotalouden edelläkävijä ja tukee Euroopan komission julkaisemaa kiertotalouden minipakettia, erityisesti EU:n muovistrategiaa”, asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen totesi tänään Euroopan unionin ympäristöneuvoston kokouksessa. Ministeri Tiilikaisen mukaan Suomi tukee muiden pohjoismaiden kanssa mikromuovien kieltämistä kosmetiikassa ja toivoo komission etenevän asiassa ripeästi.
EU:n muovistrategia pyrkii tehostamaan muovijätteen talteenottoa ja kierrätystä sekä vähentämään muovijätteen ja -roskan aiheuttamia ongelmia. Minipakettiin sisältyy myös tiedonanto kemikaali-, tuote- ja jätelainsäädännön välisistä yhteyksistä.
Markkinoille on tulossa nykyistä huomattavasti enemmän kierrätettyä muovia. Sen hyödyntäminen edellyttää uusia ratkaisuja, kuten muovijätteen lajittelua ja kierrätystä mahdollistavaa teknologiaa ja runsaasti uusia kierrätysmuovin käyttökohteita. Tämä vauhdittaa myös kiertotalouteen liittyviä innovaatioita.
”Meidän täytyy vähentää muovien käyttöä, kierrättää tehokkaammin muovijätettä ja korvata muoveja uusiutuvilla raaka-aineilla. Lisäksi muovituotteet on suunniteltava paremmin, pitkäikäisemmiksi ja kierrätykseen kelpaaviksi”, ministeri sanoi.
Kierrätysmuovien kestävää käyttöä voidaan edistää julkisilla hankinnoilla sekä vapaaehtoisten sitoumusten avulla.
”Muovien kierrättämisen ja kierrätysmuoveista valmistettujen tuotteiden täytyy olla turvallisia sekä kuluttajille että kiertotalouden toimijoille”.
Kiertoon tulevien materiaalien sisältämiä aineita - haitallisiakaan - ei voida aina täsmällisesti jäljittää tai tunnistaa. Kaikkia muoveja ei voida turvallisesti kierrättää, joten osa on hyödynnettävä energiana tai poistettava kierrosta.
Ympäristöneuvoston tarkoitus on hyväksyä päätelmät minipaketista kesäkuussa 2018.
Ympäristöneuvoston kokouksen yhteydessä järjestetty Vihreän kasvun ryhmä (Green Growth Group) antoi julkilausuman Euroopan komissiolle ilmastorahoituksen vahvistamisesta EU:n budjetissa. Julkilausuman mukaan ilmastorahoituksen osuuden unionin budjetista tulee säilyä vähintään nykytasolla 20 prosentissa.
”EU-rahoituksella on tärkeä rooli kansainvälisten ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamisessa. EU:n ei tule rahoittaa hankkeita, jotka voivat haitata ilmastotavoitteiden saavuttamista”, ministeri Tiilikainen sanoi.
Vihreän kasvun ryhmä on perustettu edistämään kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa EU:ssa.
Lisätietoja:
Erityisavustaja Taru Savolainen, p. +358 40 535 8622
Vihreän kasvun ryhmän julkilausuma: Neuvotteleva virkamies Marjo Nummelin, p. +358 295 250 227