Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Tiilikainen Brysselissä: Ilmastonmuutos ratkaistaan kaupungeissa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.2.2017 16.39
Tiedote
Ministeri Tiilikainen johti kestävän kaupunkikehityksen paneelikeskustelua Brysselin Bibliothèque Solvay -kirjastossa. Kuva: ympäristöministeriö.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen johti maanantaina 27.2. Brysselissä kestävää kaupunkikehitystä koskevaa paneelikeskustelua Green Growth Summit -tapahtumassa. ”Selvästi yli puolet maapallon väestöstä asuu jo kaupungeissa. Taistelu ilmastonmuutosta vastaan voitetaan tai hävitään pitkälti kaupungeissa”, ministeri sanoo.

Green Growth Summitiin oli kutsuttu EU-maiden hallitusten, Euroopan parlamentin, liike-elämän ja kuntien ja kaupunkien johtavia vaikuttajia keskustelemaan kunnianhimoisen ilmastopolitiikan luomista liiketoimintamahdollisuuksista.

Ministeri Tiilikaisen vetämään paneelikeskusteluun osallistuivat muun muassa Amsterdamin varapormerstari Abdeluheb Choho ja Philips Lighting Europen toimitusjohtaja Maria Letizia Mariani.

Puheenvuoroissa kuultiin esimerkiksi, miten ilmanlaatuun, liikkumiseen ja asumiseen liittyvät tekijät vaikuttavat ihmisten elämänlaatuun ja miten tärkeää niihin vaikuttaminen on myös päästövähennysten kannalta.

”Brysselissä oli hienoa kuulla, miten paljon ilmastonmuutoksen hillinnän eteen on jo löydetty ratkaisuja niin paikallisella kuin yritystenkin tasolla. Samanlainen myönteinen kehitys oli havaittavissa marraskuussa Marrakechin ilmastokokouksessa”, ministeri Tiilikainen sanoo.

Ministeri Tiilikainen toi Brysselissä esille suomalaisen Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen (HINKU) keinona vähentää kaupunkien päästöjä kunnan, yritysten, asiantuntijoiden ja asukkaiden välisen yhteistyön kautta. HINKU-kuntien tavoitteena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjään 80 % vuoden 2007 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Tähän mennessä mukana on jo 34 kuntaa.

”Tällaiset yhteistyötä korostavat menestysreseptit ovat rohkaisevia, kun etsimme keinoja ilmastonmuutoksen hillintään. Myös vähäpäästöinen liikenne, uusiutuvalla energialla tuotettu kaukolämpö, rakennusten energiatehokkuus tai jätteiden hyödyntäminen energiantuotannossa ovat alueita, joissa Suomella on tarjota ratkaisuja muulle maailmalle”, ministeri Tiilikainen sanoo.

Lisätiedot:

Kansainvälisten asiain neuvos Liisi Klobut, 050 301 8212, [email protected]

Neuvotteleva virkamies Marjo Nummelin, 040 523 3710, [email protected]