Hyppää sisältöön
Media

Ministeri Tiilikainen asuntomessuilla: puurakentamisessa valtavasti mahdollisuuksia

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 10.7.2015 7.40
Tiedote
 

”Puukerrostalo on hyvä esimerkki puurakentamisen valtavista mahdollisuuksista. Nopeimmin puun käyttöä voidaan lisätä juuri kaupunkirakentamisessa. Myös korjausikään tulevien lähiöiden korjaamiseen puuelementtirakenteet tarjoavat hyviä ja edullisia ratkaisuja. Samalla edesautamme merkittävästi ilmastotavoitteiden saavuttamista”, totesi tänään Vantaan asuntomessut avannut maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Ministeri Tiilikainen korosti sääntelyn purkua puurakentamisen vauhdittamisessa. ”Edistämme puun käyttöä rakentamisessa muun muassa tarpeetonta sääntelyä purkamalla. Tällä hetkellä rakentamismääräykset hidastavat puun käytön kasvua. Kohtuuhintainen asuntotuotanto on mahdollista myös nostamalla puurakentaminen tasavertaiseksi muun rakentamisen rinnalle. Puuteollisuus on merkittävä osa biotaloutta, johon hallitus panostaa.”

Ministeri Tiilikainen painotti myös esteettömyyttä. ”Suomi ikääntyy vauhdilla, joten asuntorakentamisessa on edelleen huolehdittava esteettömyydestä. Meillä on hyviä kokemuksia Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmasta, jonka toteutus jatkuu tällä hallituskaudella. Asuntotarjontaa erityisryhmille edistetään, jotta kotona asumisen edellytykset paranevat.”

”Valtion asuntopolitiikan tavoitteena on vastata entistä paremmin kysyntään: huomioidaan muuttoliike, väestön ikääntyminen, yksinasuvien määrän lisääntyminen, kuntien erilaisuus sekä elinkeino- ja ilmastopoliittiset haasteet - ihmisten tarpeita, unelmia ja omatoimisuutta unohtamatta.”

Lisätietoja:

erityisavustaja Tea Usvasuo, p. 046 922 8946, [email protected]