Hyppää sisältöön
Media

Maastoliikennelain joukkoistamisen hedelmät asiantuntijoiden puntariin

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.12.2013 12.18
Uutinen

Maastoliikennelain joukkoistaminen on edennyt suunnitelmien mukaan. Laki avattiin alkuvuodesta 2013 kaikkien kommentoitavaksi ja keskusteltavaksi, ja syksyllä kerätyt ideat myös arvioitiin kaikkien halukkaiden toimesta.

Seuraavaksi joukkoistamisaineisto annetaan asiantuntijoiden käsiteltäväksi ja arvioitavaksi. Arviointityötä vetää valtiosihteeri Katariina Poskiparta ympäristöministeriöstä.

”Pidämme alkuvuodesta tapaamisen, jossa päätämme yksityiskohtaisemmin joukkoistamisen tulosten käsittelytavasta sekä aikatauluista”, kertoo valtiosihteeri Poskiparta.

”Arvioida täytyy sekä joukkoistamista yleisesti lainsäädännön työkaluna että nimenomaisen joukkoistamishankkeen mahdollisia säädösvaikutuksia maastoliikennelakiin.”

Mukaan kutsutaan keskeiset asiantuntijat ympäristöministeriöstä, oikeusministeriöstä ja valtiovarainministeriöstä. Myös joukkoistamisen asiantuntijana hankkeessa toiminut tutkija Tanja Aitamurto on luonnollisesti mukana jatkotyössä.

Tarkoituksena on, että asiantuntijoiden tuloksista jalostama aineisto avataan lopulta vielä lausunnoille, ja siitä järjestetään asiantuntijakuuleminen.

”Asiantuntijatyön lopputuloksena on eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle toimitettava raportti, jossa kerrotaan miten joukkoistaminen sopii lainsäädännön tueksi, maastoliikennelain uudistamisesta saatujen kokemusten perusteella”, sanoo valtiosihteeri Poskiparta.  

”Toivomme tietysti, että tehty joukkoistamispilotti onnistuu erinomaisesti, ja antaa selkeitä vastauksia jatkokäytön suhteen”.

Lisätietoja:

valtiosihteeri Katariina Poskiparta, ympäristöministeriö
[email protected], puh. 0295 250 235