Lausuntoyhteenveto esityksestä uudeksi alueidenkäyttölaiksi on valmistunut
Esitys uudeksi alueidenkäyttölaiksi keräsi 450 lausuntoa. Alueidenkäyttölaki sisältää valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita, kaavoitusjärjestelmää sekä merialuesuunnittelua koskevat säännökset.
Alueidenkäytön suunnittelua koskevat säännökset uudistetaan pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti. Uudistuksella pyritään edistämään muun muassa kaavoituksen sujuvuutta, kaupunkien ja kuntien kasvua, riittävää asuntotuotantoa, yritysten kilpailukykyä sekä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena.
Lausuntoja saatiin laajasti eri tahoilta. Lausunnoissa otettiin kantaa erityisesti tuuli- ja aurinkovoimarakentamista sekä muutoksenhakua koskeviin säännöksiin. Myös esimerkiksi maakuntakaavaa, aloiteoikeutta ja kumppanuuskaavoitusta, menettelysäännöksiä, pakkokeinoja sekä metsänkäytön rajoituksen korvaamista koskevista säännöksistä saatiin melko paljon lausuntoja.
Alueidenkäyttölain valmistelua jatketaan lausuntopalautteen pohjalta. Hallituksen esitys eduskunnalle uudeksi alueidenkäyttölaiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyn 2025 aikana.
- Lausuntoyhteenveto ja lisätietoa hankkeesta hankesivulla | Alueidenkäyttölaki
- Alueidenkäytön lainsäädännön uudistus
Lisätietoja
Anna-Leena Seppälä
rakennusneuvos
p. 029 525 0242
[email protected]