Hyppää sisältöön
Media

Lakiehdotus jätevesisääntelyn kohtuullistamisesta eduskunnan käsittelyyn

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 1.9.2016 11.14
Tiedote

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle lakiesityksen lievennyksistä haja-asutuksen jätevesiä koskevaan sääntelyyn.  Lakiehdotuksen mukaan kiinteistöjen jätevesijärjestelmä tulisi pääsääntöisesti kunnostaa tiettyjen remonttien yhteydessä. Määräaikaan sidottu olisi ainoastaan vesistön tai meren läheisyydessä tai pohjavesialueella olevan kiinteistön jätevesijärjestelmän kunnostus.

"Uudistuksen tavoitteena on kohtuullistaa jätevesisääntelyä. Herkillä alueilla on edettävä nopeasti, mutta etäämpänä vesistä luovutaan määräaikaan sidotusta remontista. Toivon, että ratkaisu koetaan maalaisjärkeen istuvaksi. Säädännön selkiytymisen myötä kannustan mahdollisimman monia saattamaan jätevesijärjestelmän kuntoon, hyöty näkyy omien lähivesien tilan parantamisena", toteaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Kuivanmaan kiinteistöillä jätevesien käsittelyjärjestelmät kuntoon muun remontin yhteydessä

Esityksen mukaan jätevesijärjestelmä pitäisi kunnostaa perustason puhdistusvaatimuksen mukaiseksi vasta silloin, kun kiinteistöllä tehdään tiettyjä remontteja. Tämä koskee kiinteistöjä, jotka sijaitsevat yli 100 metrin päässä vesistöstä tai merestä ja jotka eivät sijaitse vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella.

Jätevesijärjestelmän kunnostamista edellyttäviä remontteja olisivat muun muassa vesikäymälän rakentaminen, talousjätevesijärjestelmän uusiminen tai rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva korjaus- ja muutostyö. Jätevesiremontin ajankohta määräytyisi näissä tilanteissa kiinteistökohtaisesti.

Ranta- ja pohjavesialueilla runsas kolme vuotta aikaa laittaa järjestelmät kuntoon

Enintään 100 metriä vesistöstä tai merestä sijaitsevilla sekä vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella olevien kiinteistöjen tulisi ehdotuksen mukaan täyttää puhdistusvaatimus viimeistään 31.10.2019 mennessä.

Kunnan toimivaltainen viranomainen voisi myöntää edelleen kiinteistökohtaisen poikkeuksen määräajan noudattamisesta, jos jätevesien määrä olisi huomattavan vähäinen tai kustannukset muodostuisivat kohtuuttomiksi. Nykyisen sääntelyn mukaan poikkeus voidaan myöntää ainoastaan, mikäli molemmat kriteerit täyttyvät: kustannusten on oltava kohtuuttomia ja jätevesien määrän vähäinen.

Huussi ja kantovesi – ei yleensä velvoitteita

Kaikkien haja-asutusalueilla sijaitsevien kiinteistöjen omistajien ei tarvitse alkaa suunnitella jätevesijärjestelmänsä uusimista. Tällainen tilanne on niillä kiinteistöillä, joilla on vain kantovesi ja kuivakäymälä (huussi), jos tästä ei aiheudu pilaantumisen vaaraa.

Samoin kunnostusta ei tarvita, jos kiinteistö liitetään viemäriverkostoon tai toiminnalla on tarvittava ympäristölupa, tai kiinteistöllä on jo säännökset täyttävä jätevesijärjestelmä. 

Ikävapautus, joka säädettiin edellisessä laissa, on edelleen voimassa. Näin ollen järjestelmää ei tarvitse uusia, jos kyse on 9.3.2011 olemassa olleesta käyttökuntoisesta jätevesijärjestelmästä ja vakituisesti asuva kiinteistön haltija tai haltijat ovat viimeistään mainittuna päivänä täyttäneet 68 vuotta.

Kunta voi asettaa tiukempia puhdistusvaatimuksia

Kunta voi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja antaa ympäristönsuojelulain perustason puhdistusvaatimusta tiukempia määräyksiä. Noin 200 kunnalla on tällaisia paikallisiin ympäristöoloihin perustuvia ympäristönsuojelumääräyksiä.  Silloin kun lain vaatima puhdistusvaatimus tulee voimaan, täytyy kiinteistön omistajan ottaa huomioon myös kunnan, mahdollisesti tiukemmat, puhdistustasovaatimukset.

Jos kiinteistön omistajalle myönnetään lakiperusteinen poikkeus määräajan noudattamisesta, hänen ei tarvitse erikseen hakea poikkeusta kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä.

Lisätietoja:

Lainsäädäntöneuvos Erja Werdi, ympäristöministeriö, p. 0295 250 312, [email protected]