Hyppää sisältöön
Media

Korkotukilainojen omavastuukorko puoliksi kohtuuvuokraisen asuntotuotannon lisäämiseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2016 10.45
Tiedote

Valtioneuvosto on tänään päättänyt määräaikaisesta asetusmuutoksesta valtion tukemaan vuokra-asuntotuotantoon liittyen. Vuokra-asuntojen rakentamista, hankintaa tai perusparantamista varten myönnettävissä pitkissä korkotukilainoissa lainansaajan maksettavaksi jäävä omavastuukorko laskee 3,4 prosentista 1,7 prosenttiin. Muutos koskee vuoden 2019 loppuun mennessä hyväksyttäviä korkotukilainoja.

Asetusmuutos perustuu hallituksen budjettineuvottelussa 1.9.2016 tekemään päätökseen työllisyyttä lisäävistä toimista.  Muutos parantaa valtion tukemien asuntohankkeiden pitkän aikavälin taloudellisia toimintaedellytyksiä, ja sen tarkoituksena on lisätä valtion tukemien kohtuuvuokraisten asuntojen tuotantoa etenkin suurissa kasvukeskuksissa. Kohtuuvuokrainen asuntotuotanto edistää työllisyyttä sekä työvoiman liikkuvuuden että rakennusalan näkökulmasta. Pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista näkyy vaikeutena saada kasvukeskuksiin uutta työvoimaa julkisen ja yksityisen sektorin palveluammatteihin.

"Koronalennus tukee varsinkin kunnallisia ja kolmannen sektorin toimijoita, jotta voimme saavuttaa ne kunnianhimoiset asuntotuotantotavoitteet, joista sovimme suurten kaupunkiseutujen kanssa tekemissämme maankäytön, asumisen ja liikenteen MAL-sopimuksissa. Koska koronalennus koskee myös perusparannuslainoja, sen työllisyysvaikutukset ulottuvat koko maahan. Muutoksen määräaikaisuus taas kannustaa asuntohankkeiden nopeaan aloittamiseen”, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Muita korkotukilainan ehtoja ei muuteta. Valtion tukemaan asuntotuotantoon osoitettava korkotukilainoituksen hyväksymisvaltuus päätetään vuosittain valtion talousarvion yhteydessä.

Asetusmuutos tulee voimaan 1.10.2016 ja on voimassa 31.12.2019 saakka. Sitä sovelletaan lainoihin, jotka Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA hyväksyy korkotukilainoiksi 1.8.2016–31.12.2019 välisellä ajalla. Näille lainoille maksetaan uusien ehtojen mukaista korkotukea siihen saakka, kunnes lainojen korkotukiaika päättyy.

Asetusmuutos on linjassa 1.8.2016 voimaan tulleen lyhyitä korkotukilainoja koskevan lain kanssa. 

”Koska alennettua omavastuukorkoa sovelletaan takautuvasti jo elokuun alusta lukien, pitkien ja lyhyiden korkotukilainojen tukiehdot pysyvät sen osalta tasapainossa”, ministeri Tiilikainen toteaa.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Tea Usvasuo, p. 046 922 8946, [email protected]

Hallitussihteeri Ville Koponen, p. 0295 250 132, [email protected]