Hyppää sisältöön
Media

Korkotukilainojen alennettua omavastuukorkoa jatketaan kohtuuvuokraisen asuntotuotannon lisäämiseksi

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 19.12.2019 12.25
Tiedote

Valtioneuvosto on päättänyt tänään asetusmuutoksesta, jolla vuokra-asuntojen rakentamiseen, hankintaan ja perusparantamiseen myönnettävien pitkien korkotukilainojen lainansaajan maksettavaksi jäävä omavastuukorko säilyy 1,7 prosentissa vuoden 2023 loppuun.

Ilman nyt tehtyä päätöstä vuonna 2016 aloitettu omavastuukoron alennus olisi päättynyt vuoden 2019 loppuun, jolloin lainansaajan maksettavaksi jäävä osuus lainan korosta olisi noussut 2,5 prosenttiin.

Alennetulla koron perusomavastuulla halutaan lisätä valtion tukemien kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotantoa hallitusohjelman ja eduskunnan syksyllä 2018 hyväksymän tarkastusvaliokunnan mietinnön (EK 26/2018 vp; TrVM 3/2018 vp) mukaisesti. Asuntotuotantoa halutaan edistää etenkin suurissa kasvukeskuksissa. Muutos parantaa valtion tukemien asuntohankkeiden taloutta pitkällä aikavälillä.

Muutos koskee uusia korkotukilainoja. Muita lainan ehtoja ei muuteta. Valtion tukemaan asuntotuotantoon osoitettava korkotukilainoituksen hyväksymisvaltuus päätetään vuosittain valtion talousarvion yhteydessä.

Asetusmuutos tulee voimaan 1.1.2020 ja on voimassa 31.12.2023 saakka.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Liisa Meritähti, p. 0295 250 376, [email protected]

Krista Mikkonen