Hyppää sisältöön
Media

Kohti kevyempää sääntelyä – ympäristöministeriön ja Kaupan liiton sopimuksella vähennetään muovikassien käyttöä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 31.10.2016 9.00
Tiedote

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala allekirjoittivat 31.10.2016 Green deal -sopimuksen, jossa he sopivat toimista muovikassien kulutuksen vähentämiseksi. Kyseessä on ympäristöministeriön ensimmäinen sopimus, jossa EU-direktiiviä pannaan täytäntöön vapaaehtoisuuteen perustuvan sopimuksen eikä lain avulla.

Sopimus on voimassa kymmenen vuotta ja sillä pyritään varmistamaan, että EU:n pakkausjätedirektiivin muovikassien kulutusta koskevat vähentämistavoitteet saavutetaan Suomessa. Tavoitteena on, että vuodessa käytettäisiin korkeintaan 40 kassia henkeä kohti 2025 loppuun. Vähentämistavoite koskee kaikkia kauppojen myyntipisteissä tarjottavia muovikasseja. Vähentämistavoitteeseen eivät kuitenkaan sisälly elintarvikkeiden, kuten hedelmien ja vihannesten, irtomyynnissä tai hygieniasyistä käytettävät erittäin kevyet muovikassit.

- Vapaaehtoisilla ohjauskeinoilla - kuten tällä sopimuksella - halutaan kannustaa kaupan alan toimijoita itsesääntelykeinojen käyttämiseen. Katsotaan tuottavatko alan omat, innovatiiviset toimet muovikassien käytön vähentämiseksi parempia ratkaisuja direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi kuin mitä saavutettaisiin hallinnollisella ohjauksella, säätämällä laki tai asetus, kommentoi Ministeri Tiilikainen.

EU:n jäsenmaiden tulee jatkossa raportoida vuosittaisista muovikassien käyttömääristään. Tämänhetkiset tiedot muovikassien kulutuksesta ovat arvioita. Suomessa käytetään nykyisin noin 55 muovikassia henkeä kohti vuodessa. Määrä ei sisällä hyvin ohuita muovikasseja, ns. hedelmäpusseja. Muovikassien kulutus Suomessa on alhaisempi kuin arvioitu keskimääräinen kulutus Euroopassa, joka on noin 198 muovikassia henkeä kohti vuodessa.

Arviolta 80 % Suomessa käytettävistä muovisista ostoskasseista on kotimaista tuotantoa, ja kolmasosa on valmistettu kierrätysmateriaalista. Suomessa suurin osa muovikasseista käytetään uudelleen jätepusseina.

Yksittäiset kaupat tekevät kestävän kehityksen toimenpidesitoumuksen

Sopimuksessa Kaupan liitto sitoutuu vuoteen 2025 asti kannustamaan ja opastamaan kaupan alan yrityksiä liittymään muovikassisopimukseen, tukemaan neuvonta- ja valistuskampanjoita sekä seuraamaan tavoitteiden toteutumista ja toimittamaan tiedot seurannasta ympäristöministeriölle.

Kaupan alan yritys päättää itse toimenpiteistä ja niiden toteutustavasta. Toimenpiteisiin kuuluu ainakin seuraavat asiakokonaisuudet: neuvonta- ja valistus kevyiden muovisten kantokassien kulutuksen vähentämiseksi ja roskaantumisen ehkäisemiseksi; kevyiden muovisten kantokassien maksullisuuden varmistaminen; ja luopuminen myyntipisteessä olevien ohuiden muovisten kantokassien ilmaisesta jakelusta itsepalveluna.

Kaupan alan yritysten sitoumukset muovikassien vähentämiseksi liitetään Green deal -sopimukseen sekä Suomen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumukseen, jossa julkishallinto yhdessä muiden toimijoiden kanssa sitoutuu edistämään kestävää kehitystä toiminnassaan. Sitoumukset löytyvät netistä sitoumus2050.fi –sivustolta.

- Kauppa haluaa olla mukana vähentämässä jätteiden syntyä sekä maa- ja vesialueiden roskaantumista. Sopimus on tärkeä Kaupan liitolle ja koko kaupan toimialalle. Olemme ylpeitä saadessamme olla ympäristöministeriön historian ensimmäinen Green deal -sopimuskumppani, Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala sanoo.

Ympäristöministeriö arvioi toimenpiteiden tehokkuutta muovikassien kulutuksen vähentämisessä ja roskaantumisen ehkäisemisessä kolmen vuoden kuluttua sopimuksen tekemisestä. Mikäli toteutetut toimet eivät arvioinnin perusteella ole tehokkaita, ministeriö tarkastelee muita mahdollisia keinoja muovikassien kulutuksen vähentämiseksi.

Huolena merten roskaantuminen

Sopimuksen ja EU:n direktiivin taustalla on erityisesti pyrkimys vähentää merten roskaantumista ja muoviroskan aiheuttamia haittoja eliöstölle. Muovikassit on koettu ongelmallisiksi niiden aiheuttaman roskaantumisen ja toisaalta niiden hajoamattomuuden ja pitkäikäisyyden takia. Muovi säilyy luonnossa vuosikymmeniä ja jopa vuosisatoja, yleensä hajonneena pieniksi osiksi.

Lisätietoja:

Ympäristöministeriö

neuvotteleva virkamies Tarja-Riitta Blauberg, p. 0295 250 059,  [email protected]

Kaupan liitto

ympäristöasiantuntija Marja Ola, p. 050 383 7711, etunimi.sukunimi @kauppa.fi, www.kassi-info.fi

Sitomuksen tehneet yritykset (31.10.):

Kesko Oyj
vastuullisuuspäällikkö Timo Jäske, p. 050 529 2028, [email protected]

Lidl Suomi Ky
vastuullisuusasiantuntija Maija Järvinen, p. (09) 2345 6400, [email protected]

SOK
johtaja Mika Lyytikäinen, p. 010 76 81911, [email protected]

Stockmann Oyj Abp
CSR Manager Johanna Stenbäck, p. 0468 761 529, [email protected]

Tokmanni Oy
Head of IR and Communications Joséphine Mickwitz, p. 0400 784 889,  [email protected]