Hyppää sisältöön
Media

Kivesvaaralle Paltamoon huomattavan laaja uusi luonnonsuojelualue

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 2.2.2022 14.01
Tiedote
Luonnonsuojelukohteella on myös monimuotoista suoluontoa. Kuva: Pekka Manninen

Kainuun ELY-keskus ja Forest Holding Finland Ky ovat sopineet luonnonsuojelualueen perustamisesta Paltamon Kivesvaaralle. Uuden suojelualueen yhteispinta-ala on noin 225 hehtaaria. Kivesvaaran suojelukokonaisuus muodostaa yhden arvokkaimmista suojelualuekokonaisuuksista Kainuun vaarajakson lehtokeskuksen alueella.

Kainuun ELY-keskus ja ympäristöministeriö

Alueella on vanhastaan sekä yksityisten että valtion omistamia eri suojeluohjelmiin ja Natura 2000 -verkostoon kuuluvia suojelualueita reilu sata hehtaaria. Nyt perustettu suojelualue yhdistää erillään olevia suojelualueita suojelualuekokonaisuudeksi, jonka pinta-ala on noin 350 hehtaaria.

”Olemme panostaneet tällä kaudella historiallisen paljon luonnonsuojeluun, ja tulokset alkavat nyt näkyä. On mahtavaa saada entistä laajemmin myös pohjoisemman Suomen metsiä suojelun piiriin. Nyt suojeltu Kivesvaaran alue on luontoarvoiltaan ja pinta-alaltaan merkittävä. Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelu etenee juuri tällaisilla hankkeilla,” sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari.

Kainuun ELY-keskus hankkii suojelualueita ympäristöministeriön Pohjois-Suomen luonnonsuojelualueiden hankintaan myöntämällä lisämäärärahalla vuosille 2020-2022. Määräraha on käytettävissä koko Kainuun alueella. Suojelualueiden toteutuksessa sovelletaan METSO-ohjelmassa käytössä olevia valintakriteerejä.

”Ympäristöministeriön myöntämän lisämäärärahan turvin on saatu merkittäviä täydennyksiä Kainuun luonnonsuojelualueverkostoon. Tarjontaa ja hyviä kohteita vapaaehtoiseen suojeluun Kainuussa riittää”, Kainuun ELY-keskuksen johtaja Sari Myllyoja kiittää maanomistajaa suojelumyönteisyydestä.

Monimuotoinen ja edustava vanhojen metsien kokonaisuus

Kivesvaara-Keräsenvaara luonnonsuojelualueen metsät ovat pääosin vanhoja luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia kuusivaltaisia metsiä. Alueelle on ominaista kallioinen maaperä, jota halkovat norot, purot ja kurumaiset muodostelmat sekä osittain avonaiset kallioalueet ja kivikot. Kohteella esiintyy muun muassa vanhan metsän indikaattorilajeja sekä useita uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja. Suojelupäätös on tärkeä myös liito-oravan suojelun kannalta.

Paltamon Luonto ry:n puheenjohtaja Vesa Hyyryläinen on tyytyväinen luontojärjestön, omistajatahon ja viranomaisten yhteistyöhön. "Olemme kiitollisia siitä, että olemme saaneet olla edistämässä tätä luonnonsuojelullisesti merkittävää hanketta. Luontojärjestön vapaaehtoiset ovat vuosien varrella inventoineet aluetta ja näiden kartoitusten tuloksena on kertynyt mittava määrä erityislajitietoa, jota on voitu hyödyntää alueen suojelullista arvoa määritettäessä", Hyyryläinen kertoo.
 
"Olemme todella iloisia tämän hankkeen toteutumisesta ja yhteistyöstä ELY-keskuksen kanssa. Meille on tärkeää, että harjoittamamme metsätalous ottaa huomioon taloudellisen kannattavuuden lisäksi luonnon monet arvot, siksi keskitymme monimuotoisuuden edistämisessä erityisesti suurempien kokonaisuuksien suojeluun. Sen lisäksi tietenkin huomioimme kaikilla omistamillamme metsätiloilla tilojen erityispiirteet ja hoidamme jokaista tilaa yksilöllisesti", toimitusjohtaja Mikael Beck Conifer Consulting Oy:sta kertoo. Forest Holding Finland I Ky (FHF I) on Merimieseläkekassan metsäsijoituksiin keskittyvä yhtiö, jota hallinnoi suomalainen Conifer Consulting Oy. Conifer Consulting vastaa kaiken kaikkiaan noin 72 000 hehtaarin metsäomaisuuden hallinnoinnista, mikä jakaantuu useammalle instituutioasiakkaalle. Vuonna 2019 FHF I maita suojeltiin Sotkamon Losonvaaralta noin 190 hehtaaria. Viime vuonna Losonvaaran suojelualueella tehtiin hoito- ja ennallistamistoimia luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Kivesvaara-Keräsenvaaran alue on tärkeä niin paikallisena retkikohteena kuin opetus- ja tutkimuskohteena. Kivesvaaran alueen retkeilyreitti valittiin vuoden retkeilypaikaksi vuonna 2014. Reittilinjaus hyödyntää monipuolisesti alueen arvokkaita luontokohteita. Luonnonsuojelualueen perustamispäätöksen rauhoitusmääräyksissä säädetään kielletyt ja sallitut toimenpiteet alueilla. Suojelualueella sallitaan muun muassa marjojen ja sienien poimiminen sekä metsästys metsästyslain mukaisesti.  

Lisätietoja:

Sari Myllyoja
johtaja
​​​​​​​Kainuun ELY-keskus
​​​​​​​p. 0295 023 833
[email protected]

Mikael Beck
toimitusjohtaja
​​​​​​​Forest Holding Finland I Ky
​​​​​​​p. 0400 618 859
[email protected]
 
Esa Pynnönen

ylitarkastaja
​​​​​​​ympäristöministeriö
​​​​​​​puh. 0295 250 386
​​​​​​​[email protected]