Hyppää sisältöön
Media

Kansalaiskysely käynnisti uudistuksen – kysely ilmastolaista keräsi 2458 vastausta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 11.12.2019 15.38
Uutinen

Ympäristöministeriö aloitti ilmastolain uudistuksen kansalaiskyselyllä, joka oli auki 11.11.–9.12. Kyselyn tavoitteena oli saada mahdollisimman monen näkemys siitä, millainen uudistuvan ilmastolain tulisi olla. Kyselyn vastauksia hyödynnetään valmistelutyössä.

Hallitusohjelman kirjaukset antavat hyvän pohjan ilmastolain uudistukselle: uudistuksen tavoitteena on vahvistaa ilmastolakia ja varmistaa, että Suomi on hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Kyselyllä haluttiin kartoittaa näkemyksiä siitä, miten lakia tulisi vahvistaa ja miten ilmastopolitiikkaan halutaan osallistua. Kysely kattoi uudistamisen näkökulmasta kaikki lain keskeiset kohdat.

Kyselyyn ilmastolain uudistuksesta vastasi yhteensä 2458 henkilöä. Valtaosa vastaajista vastasi kyselyyn kansalaisena (65 %), 16 % osallistujista opiskelijana ja 5 % tutkijana. Suurin osa vastaajista vastasi kyselyyn suomeksi, mutta vastauksia saatiin myös ruotsiksi, englanniksi, pohjoissaameksi ja Inarin saameksi.
Vastaukset analysoidaan joulukuun aikana. Analyysistä vastaavat Tampereen yliopiston All youth -hankkeen tutkijat.

Samat kysymykset kaikille

Sama kysely oli suunnattu niin kansalaisille kuin asiantuntijoille. Jotta mahdollisimman moni pystyi vastaamaan kyselyyn, sen selkeyttä testattiin nuorista koostuvalla pilottiryhmällä ja muokattiin sen perusteella. Kyselyssä oli mahdollista ohittaa vaikeat kysymykset, ja vastata vain itselle mieluisiin.
Kysely julkaistiin kuudella kielellä: suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, pohjoissaameksi, Inarin saameksi ja koltansaameksi.

Vastausmassaa kerrytettiin muutakin kautta. Samoja kysymyksiä esitettiin marras-joulukuussa myös ympäristöministeriön Instagram-tilin tarinoissa sekä perinteisen Mitä ilmassa? -sidosryhmätilaisuuden työpajoissa. Sidosryhmätilaisuuteen osallistui mm. muiden ministeriöiden edustajia, järjestöjä ja koululaisryhmä. 

Osallistuminen jatkuu, linjaukset laista alkuvuodesta

Tammikuussa eri ryhmien kuuntelua jatketaan. Ohjelmassa on mm. alueellisia yleisötilaisuuksia, temaattisia keskusteluja ministeriössä ja työpaja uudelle Nuorten agenda -ryhmälle. Tammikuussa myös ilmastolain uudistuksen työryhmä aloittaa työnsä. 

Kyselyn ja työpajojen tuloksia käytetään pohjana, kun ilmastolain suuntaviivat linjataan helmi-maaliskuussa. Hallituksen esityksen uudistetuksi ilmastolaiksi on määrä valmistua alkuvuodesta 2021.

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Elina Vaara, puh. 050 572 3942, [email protected]