Kaksi viikkoa aikaa hakea tukea puurakentamisen verkostojen kehittämiseen – hankkeet voivat olla pieniä tai suuria

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 1.6.2020 16.43
Tyyppi:Uutinen

Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman neljännellä hakukierroksella tuetaan teollisen puurakentamisen ratkaisuja kehittäviä hankkeita. Hankehaku päättyy 15. kesäkuuta.

Puurakentamisen ohjelman jakamilla avustuksilla edistetään puun käyttöä rakentamisessa ja pyritään vähentämään rakentamisen ilmastovaikutuksia. Käynnissä olevalla hakukierroksella etsitään erityisesti teollisen puurakentamisen monistettavia ratkaisuja ja verkosto-osaamista kehittäviä hankkeita.

”Puurakenteita toimittavien yritysten määrä on kasvussa ja kiinnostus puurakentamista kohtaan on suurta. Myös paine rakentamisen hiilijalanjäljen pienentämiseksi kannustaa rakentamaan puusta, mutta voimakkaamman kasvun esteenä on yhä vaillinainen ymmärrys teollisen puurakentamisen prosesseista ja yhteisestä arvonluonnista. Erityisesti tämä näkyy kerrostalorakentamisessa”, sanoo puurakentamisen ohjelman ohjelmapäällikkö Petri Heino.

Rahoitusta voivat hakea sekä yksityiset että julkiset organisaatiot ja yritykset.

”Kannustamme organisaatioita hakemaan ennakkoluulottomasti tukea. Pienetkin kehityshankkeet ovat arvokkaita, ja ne voivat keskittyä esimerkiksi tiettyyn osa-alueeseen verkoston toiminnassa”, Heino kertoo.

Avustushaku aukesi 15. toukokuuta ja päättyy 15. kesäkuuta klo 15.00. Ympäristöministeriö tekee rahoituspäätökset elokuun 2020 loppuun mennessä.

Rakennusalan osallistuminen avainasemassa

Avustettavat hankkeet voivat keskittyä esimerkiksi puurakentamisen arvonluonnin ja -ansainnan välisen dynamiikan kehittämiseen, verkostomaisen toiminnan innovoimiseen ja toimivien alustojen käynnistämiseen.

Hankkeissa voidaan selvittää esimerkiksi tietorajapintojen ja uusien vakiointiratkaisujen hyödyntämistä, mutta niiden tulee kohdentua todelliseen rakentamisen suunnittelutarpeeseen. Haku on suunnattu konsortioille, joilla on kykyjä ja mahdollisuuksia kehittää käyttökelpoisia liikeideoita ja -toimintamalleja.

”Koko rakennus- ja kiinteistösektorin osallistuminen teollisen puurakentamisen kehittämiseen on tärkeää, sillä mikään yksittäinen toimija – esimerkiksi puuelementtiteollisuus – ei pysty yksin muuttamaan alan käytäntöjä. Tällä hakukierroksella toivommekin löytävämme hankkeita, jotka tarjoavat uusia ratkaisuja rakennus- ja kiinteistösektorin perinteisten toimintamallien rinnalle”, Heino painottaa.

Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelman aiemmilla hakukierroksilla on rahoitettu kehittämishankkeita, jotka edistävät muun muassa puurakentamisen käyttäjälähtöisyyttä, kiertotaloutta ja digitalisaatiota.

Hakuaika

15.5.2020–15.6.2020

Avustuksen hakeminen

Hakemus avustusta varten toimitetaan sähköisellä lomakkeella, johon liitetään hanketyypistä riippuen erillinen hankesuunnitelma. Hakemuksen täytön tarkemmat ohjeet löytyvät hakukuulutuksesta ja ohjeista.

Lisää aiheesta

Kysymykset puurakentamisen ohjelmaan ja Kasvua ja kehitystä puusta -tukiohjelmaan liittyen: [email protected]

Lisätiedot

Petri Heino, ohjelmapäällikkö, ympäristöministeriö, 0295 250 203, [email protected]

Jemina Suikki, suunnittelija, ympäristöministeriö, 0295 250 345, [email protected]