Hyppää sisältöön
Media

Jätteiden sähköistä tietoalustaa koskeva lakiluonnos lausunnoille

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 27.6.2018 14.45
Tiedote

Ympäristöministeriö pyytää lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, joka koskee jätteiden ja sivuvirtojen sähköistä tietoalustaa sekä kuntien toissijaista jätehuollon järjestämisvelvollisuutta. Esitysluonnos on toinen vaihe jätelain uudistusta.

Vuoden 2019 alusta voimaan tulevalla jätelain muutoksella (445/2018) kunnan vastuuta yhdyskuntajätehuollossa rajattiin pääosin asumisessa syntyvään jätteeseen. Kunnalla säilyi myös velvollisuus järjestää jätehuolto toissijaisesti, jos jätteen haltija tätä pyytää muun palveluntarjonnan puuttuessa ja jos jäte soveltuu kunnan jätehuoltojärjestelmään (ns. TSV-palvelu). Lisäksi jätelaissa säädettiin, että kunnan jätehuoltoyhtiö voi vuoteen 2030 asti harjoittaa markkinaehtoisesti enintään 10 prosenttia liiketoiminnastaan vaarantamatta sidosyksikköasemaansa. Sidosyksikköasemansa kautta kunnan jätehuoltoyhtiö voi tarjota omistajakunnilleen jätehuoltopalveluja ilman kilpailutusta.

Jätelain uudistuksen toisessa vaiheessa ehdotetaan säännöksiä markkinapaikkaa vastaavasta jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustasta, jonka avulla voidaan osoittaa läpinäkyvästi kunnan TSV-palvelun edellyttämä muun palvelutarjonnan puute. Tietoalustan kautta ammattitoimijat voivat myös etsiä ja tarjota jätteitä ja tuotannon sivuvirtoja sekä niihin liittyviä palveluja.

Lakiin ehdotetaan myös lisättäväksi säännökset Motiva Oy:n velvollisuudesta ylläpitää ja kehittää tietoalustaa sekä eri viranomaisten oikeudesta saada tarpeellisia tietoja tietoalustasta. Lisäksi kunnan ja kunnan jätehuoltoyhtiön kirjanpitovelvoitteisiin ehdotetaan tehtäviksi kunnan jätehuollon toimialan sidosyksikkösäännösten noudattamisen seuraamiseksi tarpeelliset muutokset.

Muutosten tavoitteena on lisätä kunnan toissijaisen jätehuoltovelvollisuuteen liittyvien menettelyjen avoimuutta sekä parantaa jätealan kilpailuneutraliteettia. Jätteiden ja sivuvirtojen tietoalusta voisi lisäksi toimia sähköisenä ilmoitusalustana, joka helpottaisi jätteiden ja tuotannon sivuvirtojen tuottajien ja hyödyntäjien kohtaamista ja edistäisi siten jäte- ja kierrätysmarkkinoiden toimintaa.

Lausuntoja voi antaa 24.8.2018 asti.

Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella 2018 ja ehdotetut lakimuutokset voisivat tulla voimaan syyskuussa 2019.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Ella Särkkä p. 0295 250 308, [email protected]