Järki Lannoite -hanke jatkaa työtä ravinteiden kierrätyksen parissa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 22.9.2015 11.14
Tyyppi:Uutinen

Elokuussa aloittanut Järki Lannoite -hanke hakee käytännön ratkaisuja ravinteiden kierrättämiseen tavalla, joka on viljelijälle sekä helppoa, kestävää että edullista.

- Yhteistyö on uuden hankkeen avainsanoja. Ratkaisuja haetaan koko ketjun kattavasti, lannoitevalmisteiden tuottajista urakoitsijoiden kautta loppukäyttäjiin eli viljelijöihin saakka. Sitä kautta eri tomijat saattavat löytää myös uusia bisnesmahdollisuuksia, sanoo hankkeen projektikoordinaattori Kaisa Riiko.

Lannan ravinteet ovat arvotavaraa ruoantuotannossa.

- Kierrätyspohjaisten lannoitteiden pitää olla viljelijöille kilpailukykyisiä ja helposti käytettäviä. Karjatilalliselle lanta ei saa olla ylimääräinen kustannuserä, vaan järkevä raaka-aine edelleen kierrätettäväksi, Riiko kertoo.

- Kun eläintilallinen innostuu tuottamaan lannasta lannoitetta ja se on taloudellisestikin palkitsevaa, olemme hyvällä tiellä. Paljon on vielä töitä ja kokeiluja tehtävä. Haasteita tällä kiertotalouden tiellä riittää.

Aikaisemmassa Järki Lanta -hankkeessa testattiin tuottajien välistä lantayhteistyötä käytännössä. Sen aikana selvitettiin muun muassa erilaisten lantojen ravinnesisältöä. Lannassa on valtavasti fosforia ja typpeä, iso energiapotentiaali ja muita vielä osin tunnistamattomiakin mahdollisuuksia. Kotieläinten lantaa syntyy Suomessa noin 20 miljoonaa tonnia vuodessa, joten raaka-ainetta uudenlaiseen lannoitetuotantoon riittää.

Nyt käynnissä olevan Järki Lannoite -hankkeen aikana kootaan tietoa ja esimerkkejä sekä ulkomailta että kotimaasta. Samalla kartoitetaan markkinoita ja säädöksiä, lannoitetuotteiden kilpailukykyä ja käytettävyyttä. Kotieläinyksikköjen kasvaessa lannan järkevä kuljettaminen on olennaista. Sen vaihtoehtona ja helpottajana on lannan jalostusprosessin käynnistäminen jo mahdollisimman lähellä raaka-aineen syntypaikkaa.

Järki Lannoite on Elävä Itämeri säätiön eli Baltic Sea Action Groupin hanke. Yhteistyökumppanina on Peimarin koulutuskuntayhtymä Livian Ammattiopisto sekä Luonnon- ja riistanhoitosäätiön ja BSAG:n Järki-hanke. Hanke on saanut rahoitusta ympäristöministeriön ravinteiden kierrätyksen edistämistä ja Saaristomeren tilan parantamista koskevasta ohjelmasta.

Maan Viljelyn Järkipäivä

Järki Lannoite -hanke järjestää perjantaina 25.9.2015 viljelijöille ja muille yhteistyökumppaneille Maan Viljelyn Järkipäivän Livian Tuorlan oppilaitoksen tiloissa Piikkiössä.

Päivien tavoitteena on rakentaa kestävyyttä ruoan tuotantoon muun muassa ekonomian ja ekologian tasapainolla.

Järki Lannoitteen aikana järjestetään useita vastaavia viljelijöille suunnattuja teemapäiviä, joissa asioihin tutustutaan käytännössä peltojen ja eläintilojen äärellä. Ensimmäisillä Maan Viljelyn Järkipäivillä osallistujat pureutuvat maan rakenteeseen ja sen parantamisen keinoihin. Paikalla on muun muassa erilaisia jankkureita kokeiltavana.

Lisätietoja:

Projektikoordinaattori Kaisa Riiko, [email protected], p. 045-1184709