Hyppää sisältöön
Media

Itämerenlaajuinen pyöriäiskartoitus on käynnistynyt – bongaa pyöriäinen ja auta uhanalaisen lajin suojelussa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 4.7.2024 14.40
Tiedote
Pyöriäinen vedessä
Kuva: Kai Mattson

Pyöriäinen on ainoa Itämerellä säännöllisesti esiintyvä valaslaji. Pyöriäispopulaation levinneisyyttä ja kannan kokoa Itämeren pääaltaalla kartoitetaan kansainvälisessä hankkeessa, jossa on Suomen lisäksi mukana Ruotsi, Tanska, Saksa, Puola, Liettua ja Viro. Edellisen kerran vastaava kartoitus on tehty vuosina 2011-2013. Tarkka kuva pyöriäisen esiintymisestä on ensiarvoisen tärkeää, jotta suojelutoimet voidaan kohdistaa tehokkaasti ja oikein. Lajin suojelemisen tueksi kaivataan myös näköhavaintoja kansalaisilta.

Itämeren pyöriäinen on äärimmäisen uhanalainen

Pyöriäinen on ainoa Itämerellä säännöllisesti esiintyvä valaslaji. Suomen vesillä pyöriäinen on harvalukuinen. Itämeren pääaltaan pyöriäispopulaation kooksi arvioitiin edeltävän akustisen seurannan perusteella vain noin 500 yksilöä ja populaatio on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Sitä esiintyy säännöllisesti Ahvenanmaan ja Saaristomeren eteläpuolisella avomerialueella ja satunnaisemmin myös rannikkovesissä Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Nyt käynnistyvässä kansainvälisessä SAMBAH II –hankkeessa tutkitaan, onko pyöriäiskannan koossa tai levinneisyydessä tapahtunut muutoksia.

”Pyöriäinen on monien muiden merinisäkkäiden tapaan hyvin liikkuva laji, jonka seuranta vaatii valtionrajat ylittävää yhteistyötä. Tutkimusmenetelmänä käytetään akustista seurantaa, jossa pyöriäisen tuottamia kaikuluotaussignaaleja tallennetaan yhtenäisellä menetelmällä ympäri Itämeren yli 200 tutkimuspisteessä. Vuoden mittainen seuranta aloitettiin nyt heinäkuussa ja sitä jatketaan kesäkuuhun 2025 asti. Kerätyn akustisen aineiston perusteella tuotetaan Itämeren pääaltaan pyöriäispopulaation kanta-arvio ja päivitetyt levinneisyyskartat”, kertoo hankkeen Suomen osuutta johtava erityisasiantuntija Olli Loisa Turun ammattikorkeakoulusta.

Pyöriäisten suojelu edellyttää tiivistä kansainvälistä yhteistyötä 

Kuluvan vuoden keväällä Muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelusta vastaavan yleissopimuksen (CMS-sopimus) osapuolikokouksessa hyväksyttiin Itämeren pyöriäiskannan liittämisestä sopimuksen liitteeseen I. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jo uhanalaiseksi määritellyn Itämeren pyöriäispopulaation suojeluun ja uhkiin, kuten sivusaaliiksi jäämisen ja vedenalaisen meluun, tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. 

”Pyöriäisten tehokkaan suojelun toteuttaminen vaatii tiivistä kansainvälistä yhteistyötä niin seurannan kuin toimenpiteidenkin osalta. SAMBAH II –hankkeesta saatavia tietoja voidaan suoraan hyödyntää pyöriäisten suojelussa ja näin auttaa tilannetta niiden esiintymisen pohjoisrajalla”, kertoo ympäristöneuvos Penina Blankett ympäristöministeriöstä

Kansalaisten raportointi pyöriäishavainnoista on tärkeää

Seuranta- ja suojelutoimien tueksi ympäristöministeriö ja Ahvenanmaan maakuntahallitus keräävät pyöriäisistä myös näköhavaintoja kansalaisilta. Kansalaisten tekemät näköhavainnot ovat akustisen seurannan lisäksi arvokkaita lisätiedon lähteitä pyöriäisen esiintymisen arvioinnissa.

”Merialueiden käytölle on kasvava paine. Pyöriäisen akustinen seuranta ja sitä täydentävä näköhavaintojen keruu antaa arvokasta tietoa Ahvenanmaan meriluonnon suojelutarpeiden arviointiin ja suojelutoimien suunnitteluun”, kertoo luonnonsuojelutoimiston intendentti Maija Häggblom Ahvenanmaan maakuntahallituksesta.

Miten pyöriäisen tunnistaa?

Pyöriäinen kuuluu maailman pienimpiin valaslajeihin. Se on noin 145–160 senttimetriä pitkä ja painaa 50–60 kilogrammaa. Muodoltaan pyöriäinen on lyhyt ja pyöreähkö. Sen pää on pieni ja siltä puuttuu monille delfiinilajeille ominainen kuono. Pyöriäiset liikkuvat yleensä yksittäin tai muutaman yksilön ryhmissä. Useimmiten pyöriäinen sekoitetaan merialueellamme huomattavasti runsaampina esiintyviin hylkeisiin.

”On tärkeää muistaa, että useimmiten havaitessaan merinisäkkään Suomessa, on kyseessä hylje. Oivallisessa tilanteessa pyöriäisen erottaa hylkeestä käyttäytymisen ja yksityiskohtien perusteella. Pyöriäinen on pääosan ajasta sukelluksissa ja rullaava matala pintakäynti on useimmiten kestoltaan vain pari sekuntia. Pintakäynnin aikana keskellä selkää on näkyvissä pienehkö selkäevä. Hylkeet ovat usein näkyvillä pinnassa samalla alueella pidempään. Myös hylkeet tekevät rullaavia pintakäyntejä, ja niiden räpylät on joskus helppoa sekoittaa eviin”, kertoo seurannasta vastaava Olli Loisa.

Kerro havainnoistasi verkkolomakkeella

Pyöriäishavainnot voi ilmoittaa kätevästi Luonnontieteellisen keskusmuseon verkkolomakkeen kautta. Ilmoitukseen on hyvä liittää mukaan kuva tai video, jos sellaisen saa eläimestä otettua. Niiden avulla asiantuntijoiden on helpompi arvioida myös epävarmoja pyöriäishavaintoja.

Verkkoihin takertunut, vahingoittumaton pyöriäinen tulee aina vapauttaa varovasti ja sivusaaliiksi jääneestä, kuolleesta pyöriäisestä tulee ilmoittaa Luonnonvarakeskukselle verkkolomakkeella osoitteessa 

Lisätietoja

Akustinen seuranta ja havainnot, Turun ammattikorkeakoulu
Olli Loisa
erityisasiantuntija
[email protected]
p. 050 598 5743

Ympäristöministeriö
Penina Blankett
ympäristöneuvos
[email protected] 
p. 0295 250 058

Ahvenanmaan maakuntahallitus
Maija Häggblom
naturvårdsintendent
[email protected]
p. +358 18 25458

SAMBAH II (Spatio-temporal Monitoring of the Baltic Proper Harbour Porpoise) rahoitetaan kansallisista ja EU-lähteistä. Suomen osuus on Euroopan unionin meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston (EMKVR) osarahoittama. Suomessa hankkeen toteuttaa Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen kansainvälistä yhteistyötä koordinoi Ruotsin luonnonhistoriallinen museo.