Hyppää sisältöön
Media

Hallitus purkaa kaukolämpöverkkoon liittymistä koskevaa sääntelyä

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 31.5.2018 10.32
Tiedote

Maankäyttö- ja rakennuslain muutos edistäisi kuluttajien mahdollisuuksia valita itselleen sopiva lämmitysjärjestelmä.

Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen laiksi maankäyttö- ja rakennuslain 57 a §:n kumoamisesta. Vuonna 2009 voimaan astuneessa pykälässä on määritelty tilanteet, joissa asemakaavalla voidaan määrätä rakennuksen liittämisestä kaukolämpöverkkoon.

Pykälää säädettäessä kaukolämpöverkkoon liittymisen edistämistä pidettiin ilmastonmuutoksen hillinnän ja ympäristön kannalta tehokkaimpana ohjauskeinona. Määräystä on sovellettu uusiin rakennuksiin, joiden välittömästä läheisyydestä on ollut mahdollista liittyä kaukolämpöverkkoon. Määräys ei ole koskenut niin sanottuja matalaenergiarakennuksia tai rakennuksia, joiden pääasiallinen lämmitysjärjestelmä on uusiutuviin energialähteisiin perustuva ja vähäpäästöinen.

Pykälän voimaantulon jälkeen rakennusten energiatehokkuutta koskevia säännöksiä on asteittain tiukennettu. Markkinoille on tullut myös uusia, entistä ympäristöystävällisempiä ja energiatehokkaampia lämmitysmuotoja. Esimerkiksi maalämpöpumppuun perustuva lämmitys on kasvattanut suosiotaan.

”Rakennusten energiavaatimukset ovat tiukentuneet ja teknologiset ratkaisut kehittyneet siinä määrin, ettei lämmitystapaa ole enää tarvetta ohjata asemakaavalla. Ehdotettu sääntelyn purku antaisi kuluttajille mahdollisuuden valita itselleen sopiva ja ympäristöystävällinen lämmitystapa. Tämä edistäisi myös vapaata kilpailua lämmitysmarkkinoilla”, sanoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Lisätietoja:

Hallitussihteeri Mirkka Saarela, 0295 250 365, [email protected]