Hyppää sisältöön
Media

Hallitus ehdottaa tuetun asuntosäästämisen ikärajan alentamista 15 vuoteen

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 14.1.2016 11.24
Tiedote

Hallitus on tänään antanut lakiesityksen, jonka mukaan asuntosäästöpalkkiolakia (ASP) muutetaan siten, että jo 15 vuotta täyttänyt voi ryhtyä asuntosäästötallettajaksi. Edellytyksenä on, että asuntosäästösopimuksessa sovitaan, että talletukset koostuvat alaikäisen omalla työllään ansaitsemistaan varoista. Tällaisiksi varoiksi katsotaan myös omatoimisesti hankitun omaisuuden tuotto.

Ikärajan alentamisen vuoksi myös lisäkoron maksuaikaa koskevaa säännöstä ehdotetaan muutettavaksi. Yleensä lisäkorkoa maksetaan tallettamisen aloittamisvuodelta ja tämän jälkeen enintään viideltä kalenterivuodelta. Nyt lainmuutos mahdollistaisi sen, että 15 vuotta täyttänyt nuori ja pankki voisivat sopia, että lisäkoron maksuaika alkaa joko tallettamisen aloittamisajankohtana tai silloin kun asuntosäästötallettaja täyttää 18 vuotta. Ennen lisäkoron maksuajan alkamista ASP-talletukselle maksetaan yhden prosentin korko. Pankin kanssa sovittavan lisäkoron suuruus on 2–4 prosenttia.

ASP on nuoren ensiasunnon oston tukemiseen tarkoitettu järjestelmä. Voimassa olevan lain mukaan asuntosäästötallettajaksi voi ryhtyä henkilö, joka ennen tallettamisen aloittamista on täyttänyt 18 vuotta mutta ei 40 vuotta.

Ehdotus perustuu pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan.

Lain on tarkoitus on tulla voimaan mahdollisimman pian sen tultua hyväksytyksi ja vahvistetuksi.

Lisätietoja:

Erityisavustaja Tea Usvasuo, ympäristöministeriö, p.046 922 8946, [email protected]

Ylitarkastaja Jorma Pietiläinen, ympäristöministeriö, p.0295 250 228, [email protected]