Hyppää sisältöön
Media

Ennen vuotta 1996 perustettujen suojelualueiden lakeja päivitetään

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 6.5.2022 14.37
Uutinen

Ympäristöministeriö jatkaa luonnonsuojelulain uudistukseen liittyvää valmistelua tarkastelemalla ennen vuotta 1996 lailla perustettujen luonnonsuojelualueiden rauhoitussäännöksiä. Vuoden 1996 jälkeen perustettujen kansallispuistojen ja lailla perustettujen suojelualueiden osalta muutosehdotukset olivat lausunnolla kesällä 2021. Tämä toinen osuus suojelualueiden rauhoitussäännösten päivityksestä koskee 28 kansallispuistoa, kaikkia 19 luonnonpuistoa, noin 130 soidensuojelualuetta sekä yhdeksää muuta luonnonsuojelualuetta.

Ennen vuotta 1996 perustetut suojelualueet on perustettu vuonna 1923 säädetyn luonnonsuojelulain aikana, jolloin suojelualueiden rauhoitussäännökset annettiin erillisissä asetuksissa. Muutoksella rauhoitussäännökset siirretään asetuksista lain tasolle. Asetusten rauhoitussäännökset ovat osin vanhentuneita ja niiden sisältö vaihtelee suojelualueiden välillä.  Muutos päivittäisi rauhoitussäännökset vastaamaan uutta luonnonsuojelulakia ja yhdenmukaistaisi eri kansallis- ja luonnonpuistoja koskevia säännöksiä, kuitenkin alueita koskevat erityissäännökset huomioiden.

Päivitykseen sisältyvät kansallis- ja luonnonpuistot sijaitsevat koko Suomen alueella. Soidensuojelualueet ja muut lailla perustetut luonnonsuojelualueet painottuvat Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin. Saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat joko kokonaan tai osittain Lemmenjoen ja Urho Kekkosen kansallispuistot, Mallan, Kevon ja Sompion luonnonpuistot sekä 14 soidensuojelualuetta. Yhteensä päivitettäviä lakeja on noin kaksikymmentä.

Vanhimmat lait ovat useiden kansallis- ja luonnonpuistojen perustamista koskevat lait vuosilta 1938, 1956, 1964 ja 1981. Muita päivitettäviä lakeja ovat vuosina 1982-1996 annetut lait eri kansallispuistojen perustamisesta, vuosina 1981 ja 1988 annetut lait soidensuojelualueiden perustamisesta sekä 1990-luvulla annetut lait muiden luonnonsuojelualueiden perustamisesta. Vuoden 1996 jälkeen perustetut alueet sisältyvät uuden luonnonsuojelulain kanssa samaan kokonaisuuteen ja niitä koskevat lait päivitetään uuden luonnonsuojelulain yhteydessä.

Lakihanke alkaa keväällä 2022 ympäristöministeriön virkatyönä ja sidosryhmien kuulemisella. Hallituksen esityksen luonnos pyritään lähettämään lausuntokierrokselle kesäksi 2022, ja hallituksen esitys pyritään antamaan eduskunnalle marraskuussa 2022. Tavoitteena on, että lakien muutokset tulisivat voimaan samanaikaisesti uuden luonnonsuojelulain kanssa.

Lisätietoja:

Leila Suvantola
Lainsäädäntöneuvos
p. 0295 250 433
​​​​​​​[email protected]