Hyppää sisältöön
Media

Eläinsuojien ympäristönsuojeluvaatimusten käsittely sujuvammaksi uudella asetuksella

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.1.2019 11.51
Tiedote

Tiedotetta muutettu lisäämällä siihen puuttuvia kappaleita klo 13:58

Valtioneuvosto on tänään hyväksynyt asetuksen, jolla säädetään ilmoituksenvaraisten eläinsuojien ympäristönsuojelun vähimmäisvaatimuksista. Asetus helpottaa sekä viranomaisten että toiminnanharjoittajien työtä, sillä nykyisin ympäristönsuojeluvaatimukset ratkaistaan kullekin eläinsuojalle erikseen annettavassa ympäristöluvassa.

Asetusta sovelletaan vireille tuleviin ilmoituksenvaraisten eläinsuojien ilmoituksiin. Se ei aiheuta muutoksia ympäristöluvan jo saaneille eläinsuojille, joiden toiminnassa ei tapahdu muutoksia.

Asetus on osa ympäristönsuojelulain lupamenettelyiden sujuvoittamista. Aiemmin ympäristönsuojelulaissa on jo säädetty lupamenettelyä tiettyjen toimintojen osalta korvaavasta kevyemmästä ilmoitusmenettelystä, joka tulee voimaan 1.2.2019.

Ilmoitusmenettelyä sovelletaan eläinsuojaan, jossa on:

  • vähintään 50 ja alle 300 lypsylehmää,
  • vähintään 100 ja alle 500 lihanautaa,
  • vähintään 130 ja alle 600 emolehmää,
  • vähintään 60 hevosta tai ponia,
  • vähintään 250 uuhta tai vuohta,
  • vähintään 100 ja enintään 750 täysikasvuista emakkoa,
  • vähintään 250 ja enintään 2 000 lihasikaa,
  • vähintään 4 000 ja enintään 40 000 munituskanaa tai
  • vähintään 10 000 ja enintään 40 000 broileria sekä
  • useita edellä mainittuja eläinlajeja tai ympäristönsuojelulain eläinlajien eläinyksikkökertoimia koskevassa liitteessä lueteltuja eläinlajeja sisältävä eläinsuoja, jonka kokonaiseläinyksikkömäärä on vähintään 250 ja alle 3000.

Ilmoitusmenettelyä ei eläinsuojien osalta sovelleta turkistarhoihin, direktiivikokoluokan sika- ja siipikarjatiloihin, suuriin nautatiloihin tai muihin suuriin eläinsuojiin.

Asetus yhdenmukaistaa valtakunnallisesti eläinsuojien ympäristönsuojeluvaatimuksia. Se lisää toiminnanharjoittajien yhdenvertaisuutta sekä ympäristönsuojeluvaatimuksia koskevaa ennakoitavuutta.

Asetuksessa säädetään myös eläinsuojien sijainninohjauksesta, kuten eri eläinlajien eläinsuojien ja lannan varastointitilojen vähimmäisetäisyyksistä hajusta häiriintyviin kohteisiin. Lisäksi asetuksessa säädetään edellytyksistä, joilla vähimmäisetäisyyksistä voidaan poiketa eräissä tilanteissa. Asetuksessa säädettyjä vähimmäisetäisyyksiä sovelletaan uusiin eläinsuojiin ja laajennusosiin sekä uusiin lannan varastointitiloihin.

Eläinsuojien ilmoitukset käsitellään kunnissa. Asetuksen tarkoituksena on sujuvoittaa ja vähentää ilmoituksia käsittelevien viranomaisten työtä. Toiminnanharjoittajat mahdollisesti hyötyvät uudistuksista myös pienempinä käsittelymaksuina.

Asetus tulee voimaan 1. helmikuuta 2019 samanaikaisesti ympäristönsuojelulain- ja asetuksen yleistä ilmoitusmenettelyä koskevien säännösten kanssa.

Lisätietoja:

Valtioneuvoston asetus ilmoituksenvaraisista eläinsuojista: Ympäristöneuvos Markus Tarasti, p. 0295 250 291, [email protected]

Yleistä ilmoitusmenettelyä koskevat ympäristönsuojelulain- ja asetuksen muutokset: Hallitussihteeri Tia Laine-Ylijoki-Laakso, p. 0295 250 150, [email protected]