Ehdotukset YVA-yhteysviranomaistoiminnan kehittämisestä julkaistu
Ympäristöministeriön asettama työryhmä on julkaissut ehdotuksensa YVA-yhteysviranomaistoiminnan kehittämiseksi. Ehdotukset koskevat yhteysviranomaistoiminnan järjestämistä ja voimavaroja; yhteysviranomaisten työkaluja ja koulutusta; hankkeesta vastaavan ohjausta ja ympäristövaikutusten arvioinnille (YVA) asetettavaa vaatimustasoa; osallistumista; YVA:n ja muiden menettelyiden yhteensovittamista sekä lainsäädännön kehittämistä.
Työryhmän mukaan YVA-lainsäädäntö luo jo nykyisellään hyvät edellytykset eri laeista tulevien velvoitteiden yhteensovittamiselle. Yhteysviranomainen voisi ympäristövaikutusten arviointimenettelyn alkaessa arvioida sen ja muiden menettelyiden yhteensovittamisen mahdollisuudet ja sopia järjestelyistä hankkeen kaavoitus- ja lupaviranomaisten kanssa.
YVAn arviointiohjelmavaihetta on vahvistettava, jotta vaikutusten arviointi voidaan entistä paremmin kohdentaa olennaisiin vaikutuksiin. YVA-ohjelman tulee olla tarpeeksi täsmällinen, jotta suunniteltuihin selvityksiin, niiden laajuuteen ja tarkkuuteen sekä arvioinnissa käytettäviin menetelmiin on mahdollisuus ottaa kantaa yhteysviranomaisen ohjelmalausunnossa. Yhteysviranomaisen lausunnon tulee olla tiivis, keskittyä olennaiseen ja sisältää selkeät johtopäätökset. Arviointiselostuksesta annettavassa lausunnossa tulee yksiselitteisesti esittää vaikutusarviointien olennaiset puutteet erillään suositusluontoisista asioista.
Osallistumisessa ja kuulemisessa tulee kehittää ja ottaa käyttöön uusia kuulemistapoja ja vuorovaikutusmenetelmiä. Yhteysviranomaisen tulee auttaa asukkaita ja muita tahoja hahmottamaan hankkeen YVA-menettelyn, kaavoituksen sekä lupa- ja muiden menettelyjen kokonaisuus osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien kannalta. Hankkeesta vastaavan ohjaukseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.
Ympäristöministeriön asettama työryhmä koostui elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten, työ- ja elinkeinoministeriön, Suomen ympäristökeskuksen sekä ympäristöministeriön edustajista. Yhteysviranomaisina YVA-hankkeissa toimivat elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset sekä ydinenergiahankkeissa työ- ja elinkeinoministeriö.
- YVA-yhteysviranomaistoiminnan kehittäminen (HELDA-julkaisuarkisto)