Hyppää sisältöön
Media

Dubain ilmastokokouksessa sopu fossiilisista polttoaineista irtaantumisesta

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 13.12.2023 10.36
Tiedote
Kuva: COP28 / Christopher Pike, Flickr

YK:n ilmastokokous COP28 päättyi Dubaissa yliajalla haastavien neuvottelujen jälkeen. Fossiilisia polttoaineita koskevista kirjauksista saavutettiin historiallinen sopu. 1,5 asteen tavoite on edelleen hauraalla pohjalla. Sen saavuttaminen vaatii mailta ja etenkin suurilta talouksilta kiireellisiä lisätoimia.

Arabiemiraateissa järjestettyyn COP28-ilmastokokoukseen ladattiin ennen kokousta paljon odotuksia. Kokouksessa huipentui Pariisin sopimuksen ensimmäinen viisivuotistarkastelu (Global Stocktake), jonka yhteydessä arvioitiin tarvittavia toimia, joilla ilmaston lämpeneminen pysäytetään 1,5 asteeseen.

EU ja muut kunnianhimoisia ilmastotoimia ajavat maat hakivat kokoukselta historiallista päätöstä fossiilisten polttoaineiden alasajosta. Fossiilisia polttoaineita koskevista kirjauksista käytiin kokouksen loppumetreillä poikkeuksellisen kova vääntö. Lopulta päätöstekstiin kirjattiin, että maita kehotetaan siirtymään pois fossiilisista polttoaineista energianjärjestelmissä vahvistaen toimia tällä, kriittisellä vuosikymmenellä. Päästöjä tulisi vähentää globaalisti 43 % vuoteen 2030 mennessä hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n suositusten mukaisesti.

”Kirjaus fossiilisista polttoaineista on vahvin muotoilu, joka tästä kokouksesta oli mahdollista saada. Näen lopputuloksen merkittävänä askeleena kohti vähähiilistä maailmaa. Ennen kaikkea tämä on painokas viesti yritysmaailmalle, että rahavirrat tulee suunnata puhtaan energian tuotantoon, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Maat sopivat uusiutuvan energiatuotannon kolminkertaistamisesta ja energiatehokkuuden kaksinkertaistamisesta vuoteen 2030 mennessä. Päätöksessä on mukana Suomelle tärkeä kirjaus kaikkien puhtaiden energiamuotojen huomioimisesta osana energiamurrosta. 

”Ydinvoima on osa ratkaisua, jos oikeasti haluamme fossiilisista eroon meidän aikanamme. Merkittävän maaryhmän kanssa annoimme julkilausuman tarpeesta moninkertaistaa ydinvoiman tuotanto maailmassa, jotta fossiileista päästään. Onneksi tämäkin ymmärretään nyt laajemmin kuin 10 vuotta sitten”, sanoo Mykkänen.

Vaikka Suomi ja EU tavoittelivat alun perin kunnianhimoisempia kirjauksia fossiilisten polttoaineiden alasajosta, saatiin sopimustekstiin merkittäviä parannuksia verrattua puheenjohtajamaan ensimmäiseen päätösehdotukseen.

”EU onnistui luomaan kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa ajavien maiden kanssa vahvan yhteistyörintaman. Lopulta valtaosa maista ajoi päätöstekstiin vahvoja kirjauksia fossiilisten polttoaineiden alasajosta. Nopeille ja vaikuttaville ilmastotoimille on maailmanlaajuisesti vahva tuki. On myös merkittävää, että tämä päätös tehtiin juuri öljyntuottajamaa Arabiemiraateissa”, kertoo Suomen pääneuvottelija Marjo Nummelin.

Päätöksen tulisi johtaa päästövähennystavoitteiden kiristämiseen. Työn onnistuminen mitataan lopulta, kun maat asettavat seuraavat päästövähennystavoitteet vuoteen 2025 mennessä.

Kokouksessa sovittiin myös tarkemmasta määritelmästä maailmanlaajuiselle sopeutumistavoitteelle. Tavoitteessa edistymistä seurataan tulevina vuosina näiden määritelmien avulla. 

Jo kokouksen ensimmäisenä päivänä saavutettiin sopu ilmastotuhoja koskevasta rahastosta. Tähän mennessä rahastoon on kerätty yli 700 miljoonaa dollaria.

Seuraava YK:n ilmastokokous COP29 järjestetään Bakussa, Azerbaidzhanissa. COP29:ssa keskiössä on ilmastorahoitus, sillä kokouksessa on tarkoitus päättää uudesta, kaikkia koskevasta määrällisestä ilmastorahoitustavoitteesta.

Lisätietoja:

Marjo Nummelin
Ilmastoasioiden pääneuvottelija
p. 0295 250 227
[email protected]

Outi Honkatukia
Ilmastoyksikön päällikkö
p. 050 341 1758
[email protected]

//muokattu 13.12. energiatuotannossa sanaan energiajärjestelmissä//