Hyppää sisältöön
Media

Ryhdin tekijät
Digitaalisen tulevaisuuden arkkitehti edistää tietomallinnusta ja kestävää rakentamista

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 13.6.2023 15.07

Anna Nirkkonen, arkkitehti ja tietomalliosaaja, työskentelee ympäristöministeriössä. Hän valmistelee tietomalleihin liittyvää sisältöä uuden rakentamislain ja rakennetun ympäristön tietojärjestelmää koskevan lain asetuksia varten. Anna uskoo tietomallintamisen olevan avain kestävämpään rakentamiseen. Hän haluaa hyödyntää tietomalleja tehokkaammin rakennuksen koko elinkaaren ajan. Ryhdin tekijät esittelee Ryhti-hankkeen työtä ja tekijöitä.

Heippa, kuka olet?
Olen Anna Nirkkonen, Tampereen Teknillisestä Yliopistosta valmistunut arkkitehti sekä tietomalliosaaja. Olen työskennellyt laaja-alaisesti erilaisissa rakentamiseen liittyvissä tehtävissä kaupunkisuunnittelussa sekä yksityisissä arkkitehtitoimistoissa Suomessa (Sigge Arkkitehdit, Verstas Arkkitehdit) ja Belgiassa (DDS+). Toimintamallien kyseenalaistaminen ja kehittäminen sekä uusien teknologioiden seuraaminen on ollut tekemiseni ytimessä urani alusta lähtien. Olen kouluttautunut tietomallikoordinaattoriksi, koska uskon tietomallintamisen olevan avain kestävämpään rakennettuun ympäristöön ja rakentamiskulttuuriin.
 
Keitä tiimiisi kuuluu?
Työskentelen ympäristöministeriössä rakennukset ja rakentaminen -yksikössä rakennetun ympäristön osastolla. Olen osa Ryhti-tiimiä sekä rakentamislain asetusvalmistelun tiimiä.

Mitä teet?
Valmistelen uuden lainsäädännön asetuksia varten BIM-tietomalleihin (building information model) liittyvää digiteknistä sisältöä. Työtä tehdään yhdessä juristien ja muun osaavan tiimin kanssa.

Missä vaiheessa työ etenee?
Asetusten valmistelutyö, kuten omakin työni ympäristöministeriössä, on vasta alkanut. Perehdyn tässä samalla aiheeseen, kun olen mukana toiminnassa.
 
Millaiset tavoitteet sinulla on?
Haluan olla siellä, missä tapahtuu, ja mielestäni tällä hetkellä alamme kehityksen kannalta olennaista on, miten tietomalleja voidaan hyödyntää tehokkaammin ja paremmin koko rakennuksen elinkaaren ajan. Hakeuduin ympäristöministeriöön, koska uskon että täällä voin tehdä arvojeni mukaista työtä ja myötävaikuttaa rakennusalan kehitykseen. Lisäksi ympäristöministeriössä tehdään töitä poikkihallinnollisesti yli siilojen, ja se on mielestäni tärkeää, kun kehitetään ja määritellään tulevaisuuden ratkaisuja.

Millaiset ovat tunnelmat?
Tunnelmat ovat positiiviset, vaikka kokonaisuus on laaja ja osittain myös haastava – mutta tekemisen meininki on hyvä. Uskon, että yhdessä, kun kehitetään ja ratkotaan asioita yksi kerrallaan, niin hyvä tulee.
 
Haluatko kertoa itsestäsi tai työstäsi jotain muuta?
Olen innostuja, ja siksi kehittäminen on lähellä sydäntä. Uskon tiimityön voimaan ja olenkin mukava tiimipelaaja. Muutosjohtamisen tehtävät ja johtamisen opinnot ovat kasvattaneet osaamistani muutoksen aikaansaamiseksi. Tunneäly on vahvuuteni ja  minulla on kyky löytää kompromisseja haastavissakin tilanteissa.

Onko sinulla yksityiselämästä kokemuksia rakennetun ympäristön tiedon hyödyntämisestä?
Olen tehnyt omalla ajallani lähinnä pieniä rakennushankkeita ja asuntojen muutoslupia, joissa olen huomannut miten tärkeää olisi, että olisi saatavilla ajantasaista lähtötietoa digitaalisessa muodossa. Nyt suunnittelijalla menee paljon aikaa vanhojen piirustusten siirtämiseen digitaaliseksi, ja tietojen varmistaminen paikan päällä on hidasta.