Hyppää sisältöön
Media

Cancunista kuuluu: Meksiko näyttää tietä mertensuojelussa

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 7.12.2016 11.42
Uutinen
Rantaviivaa Meksikon Cancunissa. © Kuva: Katja Huumo, YM

Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen tähtäävistä globaaleista Aichi-tavoitteista sovittiin YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa vuonna 2010. Tavoitteiden avulla on määrä pysäyttää biodiversiteetin häviäminen vuoteen 2020 mennessä. Aikaa tähän on vain neljä vuotta, joten tiennäyttäjille on nyt kysyntää.

Parhaillaan Meksikon Cancunissa käynnissä olevan YK:n COP13-biodiversiteettikokouksen avajaisissa pelin avasi Meksikon presidentti Enrique Peña Nieto:

”Joko me muutamme elintapojamme pysäyttääksemme luonnon monimuotoisuuden katoamisen tai tämä kato muuttaa meidän elämämme pysyvästi”, hän sanoi.

Presidentti kertoi perustaneensa neljä uutta suojelualuetta. Yksi niistä on Meksikon Karibian biosfäärialue Jukatanin niemimaan itärannikolla, josta tulee Meksikon suurin meriensuojelualue 5,75 miljoonalla hehtaarillaan. Alue on yksi Meksikon matkailun helmistä. Tämän suojelualueen perustaminen yhdessä pienempien uusien meriensuojelualueiden kanssa nostaa Meksikon meriensuojelun tason 23 prosenttiin. Se on yli tuplasti enemmän kuin Aichi-meriensuojelutavoitteissa vaadittu 10 %.

Itämeren suojelukomission HELCOMin alaiset suojelualueet (MPA, marine protected areas) kattavat tällä hetkellä noin 11,7 % Itämeren meripinta-alasta. Itämeri saavutti Aichi-tavoitteensa jo vuonna 2010. Suomen merelliset suojelualueet, joihin lasketaan myös biosfäärialueet, kattavat tällä hetkellä 14–15  % meripinta-alastamme. Parhaillaan käsittelyssä oleva esitys Natura 2000 -alueiden laajentamisesta lisäisi merellisten suojelualueidemme pinta-alaa noin 100 000 hehtaarilla.

Neuvotteluja merien suojelusta jatketaan Cancunissa tällä viikolla meriryhmässä. Tavoitteena on saada sovittua jatkoprosessi ekologisesti- tai biologisesti merkittävien merialueiden (ns. EBSA-alueet) identifioimisesta ja nimeämisestä. EBSA-alueita on nimetty ympäri maailman meriä, ja nyt mukaan on tulossa Portugalin nimeämät alueet Koillis-Atlantilla.

Eniten keskustelua Cancunissa käydään siitä, miten kansalliseen toimivaltaan kuuluvien uusien EBSA-alueiden nimeäminen ja vanhojen alueiden päivittäminen hoidetaan, ja toisaalta, miten prosessi toimii kansallisen toimivallan ulkopuolella olevilla alueilla. Monet tällaisista alueista ovat keskeisiä merten luonnon monimuotoisuuden kannalta.

Teksti: Penina Blankett, Henna Haapala ja Marina von Weissenberg, YM

Seuraa Cancunin kokouksen kulkua Twitterissä tunnisteilla #COP13 ja #luontoCOP13