Hyppää sisältöön
Media

Avustuksesta lisäpotkua 21 ympäristökasvatushankkeelle

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2015 5.58
Tiedote

Ympäristöministeriö ja Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottavat

Keski-Suomen ELY-keskus on myöntänyt ympäristöministeriön harkinnanvaraista valtionavustusta 21 hankkeelle, jotka edistävät ympäristökasvatusta ja ‑valistusta eri puolilla Suomea. Tukea myönnettiin yhteensä 247 500 euroa muun muassa sukupolvien yhteisten luontokokemusten edistämiseen, tanssitaiteen hyödyntämiseen ympäristökasvatuksessa ja arkkitehtuurikasvatuksen oppimispolun luomiseen.

Hakijoita oli tänä vuonna ennätysmäärä. Tukea haettiin yhteensä 2,3 miljoonan euron edestä 106 hankkeelle. Hakemusten määrään vaikutti etenkin se, että nyt avustusta myönnettiin paitsi valtakunnallisesti merkittäville niin myös alueellisesti merkittäville hankkeille. Koska hakemukset olivat kautta linjan laadukkaita, rahoitettavien hankkeiden valinta oli poikkeuksellisen haastavaa, ja hyviäkin hankkeita jouduttiin jättämään vaille avustusta.

”Pyrimme löytämään hankkeita, joissa on erityistä uutuusarvoa ja jotka vaikuttavat laajasti. Esimerkiksi nyt jatkorahoituksen saanut MAPPA-materiaalipankki kokoaa periaatteessa kaikkien muiden hankkeiden tuotokset yhteen ja kasvattajien saataville”, kertoo ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen Keski-Suomen ELY-keskuksesta. ”Tukea tarvittaisiin kuitenkin nykyistä enemmän myös pienehköille paikallisille hankkeille ja esimerkiksi luontokoulujen perustoiminnan kehittämiseen.”

Hankerahoja suunnattiin nyt usean vuoden tauon jälkeen alueellisten ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmien käynnistämiseen niillä alueilla, joilta ryhmä vielä puuttuu.

Suurin osa hankkeiden hallinnoijista on yhdistyksiä, mutta mukana on myös joitakin yrityksiä ja julkishallinnon toimijoita.

”Jaettavissa olevat rahat ovat melko pieniä, mutta hyvissä käsissä niillä saadaan yleensä paljon aikaan”, sanoo Tanja Tuulinen. "Innokkuus, sitoutuminen ja osaaminen ovat hyvä yhdistelmä.”

Lisätietoja:

Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen ELY-keskus, p. 0295 024 669, [email protected]