Hyppää sisältöön
Media

Auta löytämään Suomen paras luontoteko 2015–2016

ympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 17.10.2016 8.05
Tiedote
 
 

Ympäristöministeriö ja Suomen IUCN-komitea tiedottavat

Etsimme jälleen parasta luontotekoa Suomen luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi. Auta Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen komiteaa löytämään henkilö, yhteisö tai yritys, joka on onnistunut turvaamaan suomalaisen luonnon elinvoimaisuutta ja ekosysteemipalvelujen toimivuutta. Jätä ehdotuksesi 8.12. mennessä!

Tällä kertaa haluaisimme löytää luontoteon, joka vaikkapa vapaaehtoistyön avulla on innostanut erilaisia väestöryhmiä – lapsia, nuoria, eläkeläisiä, työttömiä tai uusia suomalaisia – ymmärtämään luonnon suojelun merkitystä ja siten edistämään uhanalaisten lajien tai ekosysteemien suojelua. Aihe kytkeytyy Kansainvälisen

 
 

luonnonsuojeluliiton IUCN:n aloitteeseen Inspiring a New Generation, jolla halutaan auttaa eri-ikäisiä ihmisiä löytämään yhteys luontoon.

Paras luontoteko voi olla esimerkiksi käytännön luonnonsuojelutyötä, viestintää, ympäristökasvatusta, tutkimusta tai yritystoimintaa. Se on yksittäinen teko tai hanke, joka on saatu päätökseen vuosina 2015–2016. Paras luontoteko täyttää ainakin yhden näistä kriteereistä:

  • Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön tunnettuus on lisääntynyt
  • Luontoon kohdistuvat paineet ovat vähentyneet
  • Luonnon monimuotoisuuden tila on parantunut
  • Luonnosta saatavien hyötyjen toimivuus on turvattu
  • Osallistava suunnittelu, tietojen hallinta ja toimintakyvyn kasvu on lisännyt luonnon monimuotoisuuden suojelua

Kilpailun voittajan julkistaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen Helsingissä helmikuun 2017 alussa. Voittajan julkistus on yksi maamme itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden (Suomi 100) virallisen Luonnon päivät 2017 -ohjelmahankkeen tapahtumista.

Kilpailuaika päättyy torstaina 8.12.2016. Ehdokkaita voi esittää vain alla olevalla sähköisellä lomakkeella.

Luontoteko haussa jo kuudetta kertaa

Luontotekoa etsitään Suomessa nyt jo kuudetta kertaa. Kilpailuissa on palkittu seuraavat parhaat luontoteot:

  • 2014: apulumikinoksien kolaaminen, jolla sadat vapaaehtoiset turvasivat saimaannorppien pesinnän vähälumisena talvena
  • 2012: kolmen toimittajan aktiivinen ote luonnon monimuotoisuudesta viestimisessä
  • 2010: Luonnonperintösäätiön tapa hankkia omistukseensa vanhoja metsiä ja taata niille luonnonsuojelulain mukainen pysyvä rauhoitus
  • 2008: Espoon kaupunginhallituksen päätös suojella 550 hehtaarin alue kaupungin 550-vuotisjuhlan kunniaksi
  • 2006: Helsingin kaupungin rakennusviraston käsityöpaja, joka oli maisemoinut Vuosaaren maantäyttö- ja kaatopaikan uutta luovalla ja kotimaisia lajeja suosivalla tavalla

Lomake, jolla voit ehdottaa parasta luontotekoa:

Mahdolliset liitteet voi lähettää osoitteeseen liisa.nikula (at) metsa.fi merkiten selvästi, mihin ehdotukseen ne kuuluvat.

Kilpailun hashtag sosiaalisessa mediassa

  • #parasluontoteko

IUCN, International Union for Conservation of Nature, on maailman vanhin ja laajin globaali ympäristöjärjestö ja -verkosto. IUCN:n suomalaisia jäseniä ovat Suomen valtio, jota edustaa ympäristöministeriö, sekä Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF Suomi, Natur och Miljö, Suomen riistakeskus, BirdLife Suomi ja Korkeasaaren eläintarha.

Lisätietoa verkosta:

Lisätietoa:

Ympäristöneuvonantaja Matti Nummelin, Suomen IUCN-komitean puheenjohtaja,
p. 040 503 8442, [email protected]

Erikoissuunnittelija Liisa Nikula, Suomen IUCN-komitean sihteeri,
p. 040 528 8467, [email protected]

Neuvotteleva virkamies Marina von Weissenberg, Suomen IUCN-komitean jäsen,
p. 050 307 0806, [email protected]