Asukkaiden osallistumiseen kannustava elinympäristön kyselypalvelu Harava valmistui
Kuinka asukkaiden mielipiteet lähipuiston kehittämisestä saataisiin helposti välitettyä suunnittelijalle? Miten kunta voi saada tietoa kansalaisten havaitsemista vaaranpaikoista liikenteessä? Uusi Harava-palvelu on karttapohjainen ideointi- ja palautekanava, joka helpottaa asukkaiden näkemysten huomiointia lähiympäristön kehittämisessä.
Kyselyitä voivat tehdä esimerkiksi kunnat, maakuntaliitot, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, yritykset, yhdistykset ja yliopistot. Vastaajat merkitsevät mielipiteensä suoraan sähköiselle kartalle, mikä helpottaa sekä palautteen antamista että sen käsittelyä. Kyselyiden lisäksi Harava mahdollistaa ammattimaisen inventoinnin sekä kysy-vastaa-osion ylläpidon.
Hyödyksi etenkin maankäytön suunnittelussa
Haravan viimeistelyssä on hyödynnetty jo saatuja käyttäjäkokemuksia. Uudet käyttäjät voivat esimerkiksi hyödyntää valmiiksi laadittuja kyselypohjia.
”Harava-kyselyillä on selvitetty jo esimerkiksi asukkaiden mielipiteitä kaavoitustyön tueksi, liikenteen vaaranpaikkoja ja lepakoiden talvehtimispaikkoja”, kertoo projektipäällikkö Kaarina Vartiainen Suomen ympäristökeskuksesta.
Haravaa testattiin tänä keväänä muun muassa Tampereella, jossa kyselyä hyödynnetään keskustan osayleiskaavan valmistelussa. Vastauksia kertyi yli 1400.
”Vastaajat merkitsivät kartalle yli 20 000 paikannuspistettä ja reittiviivaa. Vastausten tarkempi analysointi on aloitettu, ja se valmistuu alkusyksystä. Vaikka Harava-palvelu ei ollut ihan valmis Tampereen kyselyn aikana, vaikuttaa Harava juuri sellaiselta työkalulta, jota erityisesti maankäytön suunnittelussa voidaan hyödyntää”, kertoo paikkatietoasiantuntija Jouko Järnefelt Tampereen kaupungilta.
Tavoitteena paremmat osallistumismahdollisuudet
Harava on osa ympäristöministeriön hanketta, jossa tuotetaan asumiseen ja rakennettuun ympäristöön liittyviä sähköisiä asiointi- ja tietopalveluita. Palvelut helpottavat muun muassa erilaisten lupien ja tukien hakemista sekä tiedon hankintaa ja analysointia.
”On ollut hienoa huomata, miten Harava on herättänyt jo kiinnostusta eri puolilla Suomea. Tavoitteena on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia sekä kehittää viranomaisten, kansalaisten ja yritysten välistä tiedonkulkua”, kertoo projektipäällikkö Joona Majurinen ympäristöministeriöstä.
Asumisen ja Rakentamisen ePalvelut -hanke on osa valtiovarainministeriön vuonna 2009 käynnistämää sähköisen asioinnin ja demokratian vauhdittamisohjelmaa (SADe). Haravan toteutuksen koordinoinnista vastaa Suomen ympäristökeskuksen rakennetun ympäristön yksikkö. Palvelun on toteuttanut Dimenteq Oy.
- www.eharava.fi
- www.ymparisto.fi/epalvelutasuminen (Asumisen ja Rakentamisen ePalvelut)
Lisätietoa
Projektipäällikkö Kaarina Vartiainen, Suomen ympäristökeskus, p. 0400 148 746, [email protected]
Projektipäällikkö Joona Majurinen, ympäristöministeriö, p. 040 147 2509, [email protected]
Paikkatietoasiantuntija Jouko Järnefelt, Tampereen kaupunki, p. 040 801 6170, [email protected] (Tampereen Harava-kysely)
Toimitusjohtaja Teemu Virtanen, Dimenteq Oy, p. 050 404 6622, [email protected] (Haravan käyttöön ottaminen)