Hyppää sisältöön
Media

Vapaaehtoista päästökompensaatiota koskeva rahankeräyslain muutos lausuntokierrokselle

sisäministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 6.11.2020 13.13
Tiedote

Sisäministeriö on lähettänyt 6.11. lausunnoille hallituksen esitysluonnoksen rahankeräyslain muuttamisesta. Niin sanotut vapaaehtoiset päästökompensaatiopalvelut rajattaisiin rahankeräyslain soveltamisalan ulkopuolelle. Jatkossa vapaaehtoinen päästökompensaatiotoiminta ei edellyttäisi rahankeräyslupaa.

Vapaaehtoisen päästökompensaatiotoiminnan tarkoituksena on mahdollistaa esimerkiksi matkustamisesta tai hankittavan tuotteen valmistamisesta aiheutuneiden kasvihuonepäästöjen hyvittäminen maksua vastaan. Toiminta on lisääntynyt Suomessa viime vuosina. Tämä on herättänyt kysymyksiä toiminnan suhteesta pääasiassa yleishyödyllisiä rahankeräyksiä sääntelevään rahankeräyslakiin.

Sisäministeriö käynnisti huhtikuussa taustaselvityksen, jossa kuultiin laajasti eri sidosryhmiä ja selvitettiin mahdollisia lakimuutoksia sekä niiden vaikutuksia. Hankkeessa kuultiin sidosryhmiä sekä työpajoissa että haastatteluissa. Selvityksen pohjalta on päädytty esittämään vapaaehtoisen päästökompensaation rajaamista lain ulkopuolelle.

– Ilmastokriisi ei odota, ja kaikki toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi on otettava käyttöön. Yksi näistä on vapaaehtoinen päästökompensaatio, jota yritykset ovat tarjonneet asiakkailleen. Vapaaehtoisen päästökompensaation tilanne rahankeräyslain osalta on ollut epäselvä ja esimerkiksi yritysten on ollut vaikea tulkita, miten toimia. On hienoa, että tilannetta on nyt selvitetty ja selvityksen tuloksena olemme muuttamassa lakia ja näin helpottamassa ihmisten ja yritysten mahdollisuuksia kompensoida ilmastopäästöjä, sanoo sisäministeri Maria Ohisalo.

Ympäristöministeriö selvittää vapaaehtoisen päästökompensaation sääntelyä

Sisäministeriön taustaselvityksessä tunnistettiin tarve selvittää vapaaehtoisen päästökompensaation sääntelyä, jotta voidaan varmistua muun muassa toiminnan luotettavuudesta.

Ympäristöministeriö on käynnistänyt selvityksiä vapaaehtoisten päästökompensaatioiden sääntelyn nykytilasta ja tarpeista jatkossa. Ympäristöministeriö rahoittaa Suomen ympäristökeskuksen meneillään olevaa hanketta, jonka tavoitteena on luoda kokonaisnäkemys päästökompensaatioiden käytön nykytilanteesta ja tarjottujen päästövähennysyksiköiden hyväksyttävyydestä. Tässä hankkeessa ja pian alkavassa toisessa ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa on tarkoituksena selvittää tarkemmin, minkälaista sääntelytarvetta vapaaehtoisiin päästökompensaatiopalveluihin kohdistuu. Keskeiset kysymykset liittyvät ilmastovaikutusten varmistamiseen eli esimerkiksi kompensaatiohankkeiden lisäisyyteen, todennettavuuteen ja pysyvyyteen.

– Vapaaehtoisia päästökompensaatioita ostetaan ilmastotoimien vauhdittamiseksi ja siksi on varmistettava, että kompensaationa myydään vain palveluja ja hankkeita, jotka myös aidosti tuottavat ilmastohyötyjä. Tämä on tärkeää niin ilmastotyön kuin kuluttajansuojan kannalta. Tällä hetkellä markkinoilla on tarjolla kirjavasti erilaisia kansainvälisiä ja kotimaisia kompensaatiopalveluja. Myös kompensaatioiden tarjoajat ovat toivoneet pelisääntöjen selkeyttämistä, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.

Hallitusohjelman tavoitteena hiilineutraali Suomi

Lakimuutos liittyy pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteeseen hiilineutraalin Suomen saavuttamisesta vuoteen 2035 mennessä. Tavoitteena on kannustaa yrityksiä kehittämään uusia vapaaehtoisia päästökompensaatiopalveluita ja tapoja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle, välttämiselle tai poistamiselle ilmakehästä.

Lausuntoaika päättyy 18.12.2020.

Lisätietoja
erityisasiantuntija Anna Kivimäki, 0295 488 331, [email protected] (rahankeräyslain muutos)
sisäministerin erityisavustaja Sameli Sivonen, p. 050 4066 855, [email protected] 
ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Riikka Yliluoma, 050 414 1682, [email protected]