Hyppää sisältöön
Media

Talousneuvosto
Partha Dasgupta puhuu kestävästä talouspolitiikasta Helsingissä

valtioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriöympäristöministeriö
Julkaisuajankohta 24.5.2022 13.46
Tiedote 334
Partha Dasguptan kuva, jonka vieressä on teksti

Pääministeri Sanna Marinin johtama talousneuvosto järjestää 1. kesäkuuta talouspoliittisen konferenssin, jonka teemana on ekologisesti kestävä talouspolitiikka 2020-luvulla. Tilaisuuden pääpuhujaksi saapuu professori Sir Partha Dasgupta, jonka nimeä kantava luonnon monimuotoisuuden taloudellista merkitystä korostava raportti on saavuttanut laajaa kansainvälistä huomiota.

Dasguptan johdolla vuonna 2021 laadittu raportti korostaa tarvetta ympäristön ja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen; ihmiskunta ja talous ovat riippuvaisia luonnon tarjoamista palveluista ja luontoa tulisi ajatella yhtenä pääoman muotona taloudellisen ja sosiaalisen pääoman rinnalla. Taustalaskelmissa on arvioitu, että luontopääoma on supistunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Tavoitteena tulisi olla luontopääoman säilyminen vähintään ennallaan.
 
Konferenssin tarkoituksena on pohtia, millaisia toimia Dasguptan raportin tavoitteiden saavuttaminen edellyttää alkaneella vuosikymmenellä ja miten ne heijastuvat talouspolitiikkaan. Kokouksessa pohditaan muun muassa sitä, mitkä ovat Suomen osalta keskeiset kysymykset ja erityispiirteet raportin toimeenpanon näkökulmasta. Lisäksi tilaisuudessa keskustellaan siitä, millaisia haasteita tavoitteet asettavat talouspolitiikkaan ja julkiseen talouteen.

Tilaisuuden avaa pääministeri Sanna Marin, jonka jälkeen kuullaan Sir Partha Dasguptan alustus. Valtiovarainministeri Annika Saarikko sekä ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari käyttävät kommenttipuheenvuorot. Tilaisuuden kieli on englanti.

Tilaisuus järjestetään kutsuvierastilaisuutena keskiviikkona 1.6. klo 10.00-12.00 Pikku-Finlandiassa, Helsingissä. Tilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä valtioneuvoston YouTube-kanavalla

Lisätietoja:
talousneuvoston pääsihteeri Pekka Sinko, p. 295 160 189, valtioneuvoston kanslia
viestintäasiantuntija Laura Kotila, p. 050 470 6965, valtioneuvoston kanslia (mediajärjestelyt)