Ympäristöministeriö vahvisti Kymenlaakson taajamien maakuntakaavan
Ympäristöministeriö vahvisti tänään Kymenlaakson maakuntakaavan. Kaava on alueellisesti rajattu vaihemaakuntakaava, joka käsittää maakunnan kuntakeskukset lähialueineen sekä eräitä alueita, joilla on parhaillaan käynnissä liikenteen kehittämishankkeita.
Kaavan tavoitteena on mahdollistaa taajamien täydentävä ja eheyttävä rakentaminen sekä osoittaa taajamien laajennusalueet. Kaavan avulla myös tuetaan yritystoimintaa sekä alueen liikenneverkoston kehittämistä parantamalla kuljetus-, jakelu- ja varastointitoiminnan mahdollisuuksia. Kaava sisältää taajamien alueilta kaikki maankäyttöluokat, muun muassa eri tavoin rakennettavat alueet, virkistysalueet sekä suojeltavat luonnonalueet.
Kymenlaakson liitto on jo käynnistänyt maaseutualueiden vaihekaavan laadinnan. Tämä kaava yhdessä nyt vahvistetun taajamakaavan kanssa muodostaa koko Kymenlaakson maakunnan alueen kattavan maakuntakaavan.
Tielinjaukset tärkeitä kehityspoliittisia osia
Taajamien kasvusuuntien ohella maakuntakaavan tärkeitä kehittämispoliittisia osia ovat esimerkiksi E 18 -tien linjaus Vaalimaan rajanylityspaikalle asti sekä Vaalimaan rajapalvelujen kehittämisen kohdealue.
Merkittävää koko maakunnalle ja muun muassa kauttakulkuliikenteen suuntautumiselle on Kotkan Mussalon satama-alueen aiempaa laajempi aluevaraus. Kaavassa on myös tielinjaus valtatie 12:n parantamiseksi. Kaavaan sisältyy myös ohjeellinen ja yhteystarpeen osoittava linjaus Pietariin johtavalle radalle sekä vesiliikenteen yhteystarve Kymijoen suunnassa.
Vesiliikenteen yhteystarvetta koskeva merkintä jätettiin vahvistamatta
Maakuntakaavasta oli tehty ympäristöministeriölle neljä valitusta, joista ministeriö hylkäsi kolme ja hyväksyi yhden.
Hyväksytty valitus koski vesiliikenteen yhteystarvetta koskevaa merkintää, joka kaavassa osoitettiin Kymijoen suunnassa Kuusankoskelta Suomenlahdelle. Valitusta perusteltiin vesiliikenteen yhteystarpeen vaatimilla kanavan rakennustöiden vakavilla ja haitallisilla ympäristövaikutuksilla. Ympäristöministeriö jätti kyseessä olevan merkinnän vahvistamatta riittämättömien Natura 2000 -verkoston alueita sekä kulttuuri- ja maisema-alueita koskevien selvitysten takia.
Lisätietoja
Ympäristöneuvos Harry Berg, ympäristöministeriö,
puh. 0400 143 972, [email protected]