Kiertotalouden sankarit

Keravalle rakennetaan tulevaisuuden kaupunkia

Projektipäällikkö Juha Pasma johtaa Keravan vuoden 2024 asuntomessujen suunnittelua ja rakentamista. Kiertotalous on osa koko messualuetta aina energiantuotannosta liikkumiseen. Kaupungit voidaan suunnitella säästämään samalla luontoa ja rahaa, mutta muutoksen on lähdettävä kaupunkilaisista, Pasma sanoo.

Mitä teet kiertotalouden parissa? 

“Olen Keravan vuoden 2024 asuntomessujen projektipäällikkö. Messujen teemana on kiertotalous. Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa mietimme, miten saamme asuntomessualueesta kiertotalouden mukaisen. Minun tehtäväni on niin sanotusti soittaa orkesteria.

Olemme tällä hetkellä kaupunkirakenteen suunnitteluvaiheessa. Messualueen rakentaminen alkaa ensi vuonna. 

Kiertotalous toteutuu asuntomessualueella monella eri tavalla: energiantuotannossa, rakentamisessa ja palveluissa. Rakennamme esimerkiksi alueelle mobiliteettihubeja, joissa samaan paikkaan on koottu pysäköinti, yhteiskäyttöautoja ja polkupyöriä. Keravan Energia puolestaan kehittää kestäviä energian muotoja ja suunnittelee energiayhteisöjen perustamista sekä matalalämpöverkkoa.

Kiertotalous on mukana kaikissa alueella toteuttavissa ratkaisuissa.”

Mistä idea syntyi?

“Kiertotalouden periaatteet tukevat Keravan kaupunkistrategiaa. Kehitämme kestävää yhdyskuntarakennetta, panostamme uusiutuviin energianmuotoihin ja edistämme kestävää liikkumista. Kiertotalous on kansankielellä säästämistä: ratkaisuilla säästämme luontoa ja rahaa. Samalla luomme kaunista asuinympäristöä.

Idea kiertotalous-asuntomessuista syntyi jo vuonna 2018, kun Kerava päätti hakea asuntomessupaikkakunnaksi. Yhdessä Keravan Energian kanssa keksimme, että kiertotaloustavoitteita voisi hyvin toteuttaa asuntomessuilla. 

Lähdimme hakemaan oppeja Alankomaista. Siellä pieni pinta-ala on pakottanut tekemään innovaatiota ja tehnyt hollantilaisista kiertotalouden edelläkävijöitä. Hollantilainen arkkitehtitoimisto Space&Matter auttoi idean kehittelyssä. Opimme paljon heiltä, ja nyt sovellamme oppeja Keravalla.”

Mikä vauhdittaisi mielestäsi Suomen siirtymistä kiertotalouteen?

“Parin vuoden päästä meillä on varmasti paljon tietoa jaettavana kiertotalouden mukaisesta rakentamisesta. Tässä vaiheessa sääntely vielä toisinaan rajoittaa kiertotalouden ratkaisujen käyttöönottoa rakentamisesta. Toisaalta sääntelyä kiertotalouden edistämiseksi ei ole riittävästi. 

Sääntely ei muutu itsestään. Päätöksiä ei tule, jos kansalaiset eivät niitä vaadi ja äänestä niin. Ihmisten sivistäminen ja tiedon jakaminen on tärkein askel kiertotalous-Suomeen. Tässä koulutusjärjestelmällä ja medialla on siinä merkittävä rooli. 

Oma kymmenen vuoden kokemukseni kunta-alalla näyttää, että kaikki suuret muutokset lähtevät demokratiasta ja kansalaisten aktiivisuudesta.”


Juha Pasma, Keravan asuntomessut: Keravan vuoden 2024 asuntomessujen teemana on kiertotalous. Se on mukana kaikessa: energiantuotannossa, rakentamisessa ja palveluissa. Kaupungit voidaan suunnitella säästämään samalla luontoa ja rahaa kiertotalouden keinoin, mutta muutoksen on lähdettävä kaupunkilaisista.