Suomen biologista monimuotoisuutta koskevan toimintaohjelman ja Metso-toimintaohjelman monimuotoisuusvaikutusten arvioinnin-asiantuntijaryhmä

YM0438:03/24/02/1998 Kehittäminen

Asiantuntijaryhmän tulee, vuoden 2003 kuluessa, laatia ja esittää seurantaryhmälle suunnitelma Suomen biologista monimuotoisuutta koskevan kansallisen toimintaohjelman 1997-2005 monimuotoisuusvaikutusten arvioinnista (biodiversiteetin tila/toimintaohjelman vaikuttavuus ja riittävyys). Seurantaryhmän hyväksyttyä suunnitelman, ryhmän tulee ohjata suunnitelman mukaista arviointityötä, jonka tulee valmistua vuoden 2004 loppuun mennessä.

Vastaavalla tavalla, ryhmän tulee suunnitella ja ohjata, valtioneuvoston 23.10.2002 hyväksymän Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lapin läänin lounaisosan metsien monimuotoisuuden turvaamisen toimintaohjelman (Metso) monimuotoisuusvaikutusten seurannan ja arvioinnin järjestäminen siten, että maa-ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö voivat laatia vuoteen 2006 mennessä kokonaisarvion Metso-ohjelman ekologisista, sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista.

Monimuotoisuusvaikutusten arvioinnissa on otettava huomioon Suomen vuonna 2002 ...

Hankkeen perustiedot Päättynyt

Hankenumero YM0438:03/24/02/1998

Asianumerot

Asettaja ympäristöministeriö

Toimikausi/aikataulu 25.3.2003 – 31.12.2005

Asettamispäivä 25.3.2003

Hankkeen vaiheet

Lähtökohdat

Suomen biologista monimuotoisuutta koskevan kansallisen toimintaohjelman 1997-2005 seurantaryhmä on asettanut työnsä tueksi (1) Biologisen monimuotoisuuden kestävä käyttö - asiantuntijaryhmän ja (2) Tutkimus-, seuranta-ja tietojärjestelmät (TST) -asiantuntijaryhmän. Ryhmät työskentelevät asetuskirjeen 23.2.1999 toimenkuvan mukaisesti vuoden 2005 loppuun saakka. Seurantaryhmä täydentää seurantaorganisaatiota (3) Kansallisen biodiversiteetin toimintaohjelman ja Metso-toimintaohjelman monimuotoisuusvaikutusten arviointi -asiantuntijaryhmällä ja (4) Kansainvälisten biodiversiteettiasioiden valmisteluryhmällä ja pysyvien asiantuntijoiden verkostolla, jotka edistävät toimintaohjelman toteutusta. Ryhmät toimivat vuoden 2005 loppuun saakka.

Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa

Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.

Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet