Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi
Ympäristöllisten menettelyjen yhdentäminen lainsäädäntöhankkeeseen (ns. yhden luukun lainsäädäntöhanke)
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi
YM029:00/2016 Säädösvalmistelu
Hankkeessa valmistellaan 31.12.2017 mennessä ehdotus hallituksen esitykseksi ympäristöllisten menettelyjen yhdentämisestä sisältäen yhdennettyä menettelyä koskevan lain ja tarvittavat muutokset olemassa olevaan erityislainsäädäntöön. Ehdotusten valmistelun perustana käytetään em. selvityksen ehdotuksia ottaen huomioon selvityksestä saadut lausunnot.
Lainsäädännölliset peruslinjaukset valmistellaan 30.4.2017 mennessä.
Hankkeessa on kuultava keskeisiä tahoja valmistelun aikana.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero YM029:00/2016
Asianumerot VN/3565/2018
Asettaja ympäristöministeriö
Tehtäväluokka Hallituksen esityksen valmistelu
Toimikausi/aikataulu 14.10.2016 – 31.12.2020
Asettamispäivä 14.10.2016
Toteuttaa hallitusohjelman tavoitteita
Sipilä
Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen
Kärkihankkeet Sujuvoitetaan säädöksiä
Toimenpiteet Sujuvoitetaan lupa- ja valitusprosessit ja annetaan niitä koskeva palvelulupaus
Lainvalmistelu
HE laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta sekä laeiksi näihin liittyvien eräiden lakien muuttamisesta
- 1
Valmistelussa
Hyväksytty istuntokauden suunnitelmaan 10.9.2018 - 2
Arvioitu esittelyviikko
Arvioitu uusi esittelyviikko 48/2018 - 3
Annettu eduskunnalle
29.11.2018HE 269/2018 Käsittelytiedot eduskunnassa - 4
Meneillään oleva vaihe: Säädös hyväksytty
Eduskunnan vastaus EV 278/2018
Esitys sisältää ehdotukset ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta yhden luukun toimintamallilla sekä YVA- ja lupamenettelyn yhteensovittamisesta.
VastuuministeriAsunto-, energia- ja ympäristöministeri Tiilikainen
- Käsittely: Kuntatalouden- ja hallinnon neuvottelukunta
Yhteyshenkilö
Sari Rapinoja, lainsäädäntöneuvos
puh. 0295250320
[email protected]
Tavoitteet ja tuotokset
Ympäristöllisten menettelyjen yhdentäminen tehostaa ja sujuvoittaa lupaprosesseja, mistä voivat hyötyä kaikki lupamenettelyn osapuolet eli toiminnanharjoittaja, muut asianosaiset ja yleisö sekä viranomaiset.
Lähtökohdat
Yhden luukun periaatteen toteuttaminen ympäristöasioissa -selvitys (VN:n selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 29/2016) valmistui kesäkuussa. Selvityksen teki Itä-Suomen yliopiston ja Enlawin Consulting Oy:n konsortio professori Tapio Määtän toimiessa hankkeen johtajana.
Selvityksen mukaan yhden luukun periaate toteutettaisiin menettelyjä yhteen sovittavalla oikeudellisella sääntelyllä ja sähköisen asioinnin kehittämisellä. Selvityksessä ehdotetaan uuden lain säätämistä ympäristöllisten menettelyjen yhteen sovittamisesta.
Selvityksen mukaan yhden luukun malli rakentuisi kolmen ydinmenettelyn (ympäristölupa, vesilupa ja maa-aineslupa) varaan. Ydinmenettelyjen pohjalta koordinoivana viranomaisena toimisi valtion lupaviranomainen tai kunnan ympäristönsuojeluviranomainen. Muut keskeiset ympäristölliset menettelyt yhdistettäisiin ydinmenettelyyn.
Yhdennetyn menettelyn käyttöönotto voidaan toteuttaa vaiheittain.
Yhden luukun menettelyn käytön olisi oltava joustavaa. Jatkossakin olisi oltava mahdollista hakea ympäristölliselle hankkeelle lupia myös erikseen ottaen huomioon hankkeen suunnittelun vaiheiden eriaikaisuus.
Yhden luukun menettelyjen toteuttamisella voi olla vaikutuksia myös lupapäätösten muutoksenhakuun.
Julkishallinnon sähköisen asioinnin kehittäminen on keskeinen osa yhden luukun mallin toimeenpanoa. Yhden luukun menettelyn toteuttaminen tukeutuu julkishallinnon kansalliseen palveluarkkitehtuuriin ja hallitusohjelman digitalisaatiota koskevan kärkihankkeen toteuttamiseen.
Alueidenkäytön suunnittelulla on olennainen vaikutus lupa- ja muiden menettelyjen kestoon. Alueiden käytön suunnittelu mukaan lukien kaavoitus jäisi yhden luukun menettelyn ulkopuolelle.
Selvityksessä on myön tunnistettu pidemmän tähtäimen tarve harmonisoida eri ympäristösäädösten menettelyllisiä säännöksiä ja korvata ne osittain yhdennetyn menettelyn lain säännöksillä.
Lisätietoja
Lait on vahvistettu 19.6.2019.
Seurantaryhmä asetettu ajalle 15.6.2019-31.12.2020.
Kuuleminen väliraportin esityksistä
8.5.2017 – 23.5.2017 Lausuntokierros
Väliraportista järjestettiin kuulemistilaisuus 8.5.2017, jonka jälkeen varattiin 2 viikon aika antaa kirjallisia kommentteja
Lausuntokierros
6.2.2018 – 20.3.2018 Lausuntokierros
Kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan käsittelyn pöytäkirja DOCX
21.9.2018 KUTHANEK
Käsittely kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa
21.9.2018 Kuulemistilaisuus
Asiakirjat
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto
27.9.2018 Kuulemistilaisuus
Lisätietoa
Kuuleminen väliraportin esityksistä
8.5.2017 – 23.5.2017 Lausuntokierros
Väliraportista järjestettiin kuulemistilaisuus 8.5.2017, jonka jälkeen varattiin 2 viikon aika antaa kirjallisia kommentteja
Lausuntokierros
6.2.2018 – 20.3.2018 Lausuntokierros
Käsittely kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa
21.9.2018 Kuulemistilaisuus
Asiakirjat
Kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan käsittelyn pöytäkirja DOCX
21.9.2018 KUTHANEK
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto
27.9.2018 Kuulemistilaisuus
Lisätietoa
Asettaminen ja organisointi
Seurantaryhmän asettamispäätös PDF
6.6.2019
-
31.1.2018 Ympäristöministeriö
Hankkeen esitys luovutetaan ympäristöministeriölle
Ehdotus hallituksen esitykseksi PDF
31.1.2018 Ympäristöministeriö
-
11.10.2017 Ympäristöministeriö
Esitys jäsenen vaihtamisesta, 1502/05.01.00/2016 PDF
5.10.2017 Maa- ja metsätalousministeriö
Ohjausryhmän täydentäminen PDF
21.4.2017 Ympäristöministeriö
Asettamiskirje PDF
14.10.2016 Ympäristöministeriö
Kokousaineistot ja liitteet
Kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnan käsittelyn pöytäkirja DOCX
21.9.2018 KUTHANEK
Liite täydentävään lausumaan PDF
12.1.2018 Suomen kuntaliitto
Lausuntokierrokset ja kuuleminen
Lausunto PDF
27.3.2018 Yva ry
-
27.3.2018 Energiavirasto
Ei lausuttavaa, OKM/34/050/2018 PDF
27.3.2018 Opetus- ja kulttuuriministeriö
Lausunto PDF
26.3.2018 Kaivosteollisuus ry
Lausunto PDF
23.3.2018 Teknologiateollisuus ry
Valtiovarainministeriö, VM/284/00.00.05/2018 PDF
22.3.2018 Valtiovarainministeriö
23.3.2018 saapunut alkuperäinen lausunto
-
21.3.2018 Oikeusministeriö
Lausunto PDF
21.3.2018 Helsingin hallinto-oikeus
-
20.3.2018 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
-
20.3.2018 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lausunto, 34/03.00.00/2018 PDF
20.3.2018 Lapin liitto
Lausunto PDF
20.3.2018 Kemianteollisuus ry
-
20.3.2018 Metsähallitus
Lausunto PDF
20.3.2018 Satakuntaliitto
Lausunto PDF
20.3.2018 Mtk Ilmajoki
Lausunto PDF
20.3.2018 Espoon kaupunki
-
20.3.2018 Vaasan hallinto-oikeus
Lausunto PDF
20.3.2018 Kainuun liitto
-
20.3.2018 Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Ei aihetta lausuntoon
20.3.2018 Varsinais-Suomen liitto
Lausunto PDF
20.3.2018 Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f
-
20.3.2018 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lausunto PDF
20.3.2018 Suomen Yrittäjät ry
Lausunto PDF
20.3.2018 Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry
Lausunto DOCX
20.3.2018 Lahden kaupunki, ympäristöviranomainen
Lausunto PDF
20.3.2018 Suomen luonnonsuojelulitto
-
20.3.2018 Pohjois-Suomen hallinto-oikeus
Lausunto PDF
20.3.2018 Elinkeinoelämän keskusliitto EK
Lausunto PDF
20.3.2018 Suomen Kiinteistöliitto ry
Lausunto, TEM/303/03.01.08/2018 PDF
20.3.2018 Työ- ja elinkeinoministeriö
Lausunto PDF
20.3.2018 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus
Lausunto PDF
20.3.2018 Finavia Oyj
Lausunto PDF
20.3.2018 Energiateollisuus ry
Lausunto PDF
20.3.2018 Etelä-Karjalan liitto
Lausunto PDF
20.3.2018 Liikennevirasto
-
20.3.2018 Suomen Kuntaliitto ry
Lausunto PDF
20.3.2018 INFRA ry
Lausunto PDF
20.3.2018 Suomen Omakotiliitto ry
-
20.3.2018 Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lausunto DOCX
20.3.2018 Suomen Ympäristöoikeustieteen Seura r.y.
Lausunto PDF
20.3.2018 Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry
-
20.3.2018 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympärstökeskus
Lausunto PDF
20.3.2018 BirdLife Suomi ry
Lausunto PDF
20.3.2018 Lapin Kullankaivajain Liitto ry
Lausunto PDF
20.3.2018 Bioenergia ry
Lausunto PDF
19.3.2018 Liikenteen turvallisuusvirasto TRAFI
Lausunto PDF
19.3.2018 Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry.
Lausunto PDF
19.3.2018 Uudenmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus
Lausunto, MMM 292/04.01.03/2018 PDF
19.3.2018 Maa- ja metsätalousministeriö
Lausunto PDF
19.3.2018 Suomen Kalankasvattajaliitto ry
Lausunto PDF
19.3.2018 Suomen Tuulivoimayhdistys ry
Lausunto PDF
19.3.2018 Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry
Lausunto PDF
19.3.2018 Humuspehtoori Oy
Lausunto PDF
19.3.2018 Maailman Luonnon Säätiö WWF
Lausunto PDF
19.3.2018 Tampereen kaupunki
Lausunto PDF
19.3.2018 Suomen Vesilaitosyhdistys ry
Lausunto PDF
19.3.2018 Pirkanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lausunto
16.3.2018 Suomen ympäristökeskus
Suomen ympäristökeskus ei anna lausuntoa asiassa
Lausunto PDF
16.3.2018 Puolustusministeriö
Lausunto PDF
16.3.2018 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus
Lausunto PDF
16.3.2018 Ylä-Savon SOTE-kuntayhtymä
Lausunto PDF
16.3.2018 Itä-Suomen hallinto-oikeus
Lausunto PDF
16.3.2018 Metsäteollisuus ry
Lausunto PDF
16.3.2018 Lassila & Tikanoja
Lausunto PDF
16.3.2018 Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes)
Lausunto PDF
15.3.2018 Liikenne- ja viestintäministeriö
Lausunto PDF
15.3.2018 Säteilyturvakeskus STUK
Lausunto PDF
14.3.2018 Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
Lausunto PDF
13.3.2018 Korkein hallinto-oikeus
Lausunto PDF
13.3.2018 Sosiaali- ja terveysministeriö
Lausunto DOCX
12.3.2018 Sisäministeriö
Lausunto PDF
12.3.2018 Valkeakosken kaupunki
Lausunto PDF
8.3.2018 Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Lausunto PDF
8.3.2018 Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä
Lausuntopyyntö PDF
6.2.2018 ympäristöministeriö
Luonnos hallituksen esitykseksi laiksi eräiden ympäristöllisten lupamenettelyjen yhteensovittamisesta, laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi
-
12.1.2018 Suomen kuntaliitto
Muut asiakirjat ja muistiot
Kirje 12.3.2018 PDF
Edustajaksi Jussi Rämet ja varajäseneksi Matti Viialainen
12.10.2016 Suomen kuntaliitto/Maakunnan liitot
Edustajaksi Pauliina Kanerva
12.10.2016 Työ- ja elinkeinoministeriö
Edustajaksi Pasi Kallio ja varajäseneksi Tapani Veistola
11.10.2016 Suomen luonnonsuojeluliitto ry
Edustajaksi Minna Ojanperä
10.10.2016 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
Edustajaksi Kai Kaatra
10.10.2016 Maa- ja metsätalousministeriö
Edustajaksi Sami Kouki ja varajäseneksi Sari Sontag
7.10.2016 Valtiovarainministeriö
Edustajaksi Satu Räsänen
7.10.2016 Elinkeinoelämän keskusliitto EK
AVI:n ehdokkaat: Raija Aaltonen ja varajäsen Tarja Savea-Nukala, ELYn ehdokkaat: Aulis Rantala ja varajäsen Risto Timonen
7.10.2016 Aluehallintovirastot/Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset
Edustajaksi Miira Riipinen
6.10.2016 Suomen kuntaliitto
-
30.9.2016 Ympäristöministeriö
Julkaisut ja raportit
Väliraportti PDF
3.5.2017 Ympäristöministeriö
Ryhmittelemättömät
Henkilö
Rooli, Toimikausi
Rapinoja, Sari
lainsäädäntöneuvos
ympäristöministeriö
Rooli: Hankkeen yhteyshenkilö
14.10.2016 –
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet