Rakennusperintölain toimivuusarviointi

Tavoitteet ja tuotokset

Tavoitteena on tuottaa arviointi rakennusperintölain toimivuudesta ja mahdollisista kehittämistarpeista.

Toimivuusarvioinnissa huomioon esimerkiksi seuraavia näkökulmia ja tutkimuskysymyksiä:

1. Lain toimivuus. Toimiiko rakennusperintölaki tarkoitetulla tavalla rakennussuojelun kokonaisuudessa?
2. Lain säännösten toimivuus ja niiden vaikutukset eri toimijoiden näkökulmasta.
3. Lain soveltamiseen liittyvät haasteet.
4. Suojelun toteutumisen haasteet.
5. Eri toimijoiden velvollisuuksien, vastuiden ja tehtävien selkeys ja toimivuus.
6. Mitä muutoksia ja täydennyksiä rakennusperintölakiin tarvitaan, jotta lain tavoitteet ja suojelu toteutuisi entistä paremmin?
7. Alueidenkäyttölakiin ja rakentamislakiin liittyvän sääntelyn rajapinta ja sen toimivuus. Rakennusperintölain soveltaminen asemakaava-alueella ja asemakaava-alueen ulkopuolella.
8. Lain 2 ja 8 §:ien toimivuus muuttuvassa toimintaympäristössä (esim. moderni rakennusperintö).

Lähtökohdat

Rakennusperintölaki tuli voimaan 1.7.2010 ja sillä kumottiin silloinen rakennussuojelulaki (60/1985). Rakennusperintölain tavoitteena on turvata rakennetun kulttuuriympäristön ajallinen ja alueellinen monimuotoisuus, vaalia sen ominaisluonnetta ja erityispiirteitä sekä edistää sen kulttuurisesti kestävää hoitoa ja käyttöä. Rakennusperintölain nojalla voidaan suojella rakennuksia, rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita, joilla on merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Rakennusperintölaki on rakennussuojelua koskeva yleislaki. Rakennusperintölain 2 §:stä ilmenevät rakennussuojelua koskevien eri lakien soveltamisalojen pääpiirteet. Jollei muuta säädetä, rakennusperinnön suojelemiseen sovelletaan rakennusperintölakia.

Asemakaava-alueilla kaavan suojelumääräykset ovat ensisijainen keino suojella rakennusperintöä. Tästä syystä kaavamääräykset ovat käytännössä huomattavasti yleisempi tapa suojella rakennusperintöä kuin rakennusperintölakiin perustuvat päätökset. Asemakaavalla ja erityislainsäädännön nojalla suojeltujen rakennusten määrä Suomessa on noin 30 000–35 000. Näistä noin 90 prosenttia on suojeltu asemakaavalla.

Rakennusperintölakiin on tehty useita osittaisuudistuksia. Merkittävimpinä voidaan pitää 1.1.2021 ja 1.1.2026 voimaan astuneita muutoksia. Vuoden 2021 muutoksessa ELY-keskusten tekemien rakennussuojelupäätösten alistamisesta ympäristöministeriön vahvistettaviksi luovuttiin, esityksenteko-oikeutta laajennettiin, kuulemista ja lausuntoja koskevaa sääntelyä selkeytettiin, poikkeamista koskeva sääntely lisättiin lakiin, tiedonsaantioikeuksia selkeytettiin sekä korvaussääntelyä selkeytettiin.

Vuoden 2026 valtion aluehallinnon uudistuksessa koottiin valtion lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon 1.1.2026 alkaen. Samalla perustettiin kymmenen uutta alueellista elinvoimakeskusta. Tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä alueesta riippumatta sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua. Aiempia ELY-keskusten kulttuuriympäristötehtäviä hoidetaan nykyisin sekä Lupa- ja valvontavirastossa että alueellisissa elinvoimakeskuksissa. Rakennusperintölain mukaiset päätökset tehdään Lupa- ja valvontavirastossa. Rakennusperintölain mukaisesta valvonnasta vastaavat Lupa- ja valvontavirasto sekä Museovirasto. Rakennusperintölain mukaisista valtionavustuksista ja rakennusperinnön säilymisen edistämisestä vastaavat elinvoimakeskukset ja Museovirasto.

EU:lla ei ole lainsäädäntöä rakennussuojelusta, joskin rakennussuojelun, samoin kuin muun kulttuuriperinnön vaalimisen, tavoitteet otetaan huomioon eräissä unionin säädöksissä. Suomi on liittynyt moniin kulttuuri- ja rakennusperintöä koskeviin YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon ja EN:n sopimuksiin. Näistä merkittävimpiä ovat Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta (maailmanperintösopimus, 1972), Unescon yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa (Haagin sopimus, 1954) II lisäpöytäkirjoineen, EN:n Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva yleissopimus (Granadan sopimus, 1985), EN:n maisemaa koskeva eurooppalainen yleissopimus (Firenzen sopimus, 2000) ja EN:n puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä (Faron sopimus, 2011).